Varsalanperä
Varsalanperä | |
---|---|
Kaupunki | Jyväskylä |
Suuralue | Kuohu-Vesanka |
Kaupunginosa nro | 56 |
Infobox OK |
Varsalanperä on Jyväskylän 56. kaupunginosa Vesangan pohjoispuolella.
Varsalanperä ei ole tilastollinen pienalue, vaan kuuluu tilastollisessa jaottelussa Vesangan pienalueeseen.[1] Viralliseen kaupunginosaan kuuluu myös Orisillanmäen alue.[1][2]
Historiaa
Varsalanperän nimi viittaa alueella sijaitsevaan Varsalan tilaan, joka erotettiin Vesangan Ristolan tilasta 1700-luvun lopulla Hämeestä Ristolaan vävyksi saapuneelle Jöran Johaninpojalle. Myös Orisillan tila, josta Orisillanmäki on saanut nimensä, erotettiin Ristolasta 1700-luvulla.[3]
Nykyinen Varsalanperältä Vesangan keskukseen ja Ruokkeelle kulkeva tie valmistui vuonna 1968. Sitä ennen alueelta kulki kuitenkin jo kärryteitä näihin suuntiin.[3]
Varsalanperästä tuli osa Jyväskylän kaupunkia osana vuoden 2009 Jyväskylän maalaiskunnan kuntaliitosta.[1]
Lähteet
- Lintunen, Vuokko (toim.): Wesanka – Kylä Sydän-Suomessa. Vesangan kyläkirja. Vesangan kyläyhdistys, 2003. ISBN 952-91-6246-4.
Viitteet
- ↑ a b c Jyväskylän karttapalvelu (pienalueet, kuntaliitosalueet) kartta.jkl.fi. Arkistoitu 22.11.2020. Viitattu 25.6.2023.
- ↑ [www2.jkl.fi/kaavakartat/kaupunginosat_jyvaskyla.pdf Jyväskylän kaupunki: Kaavakartat - Kaupunginosat] Arkistoitu 22.11.2020. Viitattu 6.7.2023.
- ↑ a b Vesangan kyläkirja, sivut 127-128.
01 Kantakaupunki | 1. Keskusta (Kirkkopuisto) · 2. Harju · 3. Puistola (Aren aukio; Tourujoki) · 4. Lutakko · 5. Mattilanpelto · 6. Mäki-Matti (Hippos; Rautpohja) · 9. Kukkumäki · 11. Nisula (Viitaniemi) · 12. Taulumäki · 14. Tourula (Kangas) · 29. Mannila |
---|---|
02 Kypärämäki-Kortepohja | 7. Kypärämäki (Köhniö) · 8. Savela · 17. Kortepohja (Haukkala; Kortesuo; Laajavuori; Ylioppilaskylä) |
03 Lohikoski-Seppälänkangas | 13. Lohikoski (Holsti; Kyyhkysenmäki; Lahjaharju; Paloniemi) · 19. Seppälänkangas (Heinälampi) · 48. Tyyppälä · 64. Ankeriasjärvi |
04 Huhtasuo | 15. Kangasvuori (Pupuhuhta; Rasinrinne; Seppälä) · 20. Huhtasuo (Huhtakeskus; Kangaslampi; Sulku) |
05 Kuokkala | 22. Ristonmaa · 23. Kuokkala (Ainolanranta; Kekkola; Pohjanlampi; Tikka) · 24. Kuokkalanpelto · 25. Ristikivi · 26. Nenäinniemi · 27. Hämeenlahti (Samulinniemi) |
06 Keltinmäki-Myllyjärvi | 18. Keltinmäki (Keltinkeskus; Mustalampi; Myllyjärvi; Mäyrämäki; Ylä-Myllyjärvi) · 35. Taka-Keljo · 36. Hanhiperä · 37. Valkeamäki |
07 Keljo | 10. Keljo (Keljonkeskus; Tarhamäki; Valkola) · 21. Keljonkangas (Sarvivuori) · 28. Sääksvuori · 30. Etelä-Keljo |
08 Halssila | 16. Halssila (Aittorinne; Kivistö; Tuohimutka) |
09 Säynätsalo | 31. Säynätsalo · 32. Lehtisaari · 33. Muuratsalo (Haikka) · 34. Kinkovuori |
10 Tikkakoski-Nyrölä | 58. Nyrölä · 60. Kuikka · 61. Tikka-Mannila · 62. Tikkakoski · 63. Kuukanpää |
11 Palokka-Puuppola | 41. Palokka · 42. Mannisenmäki · 43. Rippalanmäki · 44. Haukkamäki · 45. Kirri · 46. Heikkilä · 47. Pappilanvuori · 49. Hiekkapohja · 50. Matinmäki · 51. Jylhänperä · 52. Puuppola · 53. Saarenmaa · 57. Vertaala |
12 Vaajakoski-Jyskä | 65. Sulunperä · 66. Jyskä · 67. Väinölä · 68. Haapaniemi · 69. Vaajakoski (Wessmanninmäki) · 70. Kaunisharju · 71. Tölskä · 72. Kanavuori · 73. Hupeli (Kairahta) · 74. Laajaranta (Vuoritsalo) · 75. Oravasaari · 76. Pohjola · 77. Pitkäjärvi · 78. Leppälahti · 79. Mehtovuori |
13 Kuohu-Vesanka | 38. Ruoke · 54. Vesanka (Perälä) · 55. Kuohu · 56. Varsalanperä |
14 Korpilahti | 80. Kirkonmäki · 81. Ikolanmäki · 82. Iloniemi · 83. Kemppaisenmäki · 84. Kotamäki · 85. Tähtiniemi · 86. Korpiaho-Heinosniemi · 87. Tikkala (Moksi; Sarvenperä; Tikkala) · 88. Hirvimäki-Puolakka (Saakoski) · 89. Vespuoli (Oittila; Putkilahti) |