Taavi Pesonen
| Taavi Pesonen | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 21. kesäkuuta 1846 Savonlinna |
| Kuollut | 7. helmikuuta 1918 (71 vuotta)[1] Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä, oopperalaulaja |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1874–1904 |
| [ Muokkaa Wikidatassa ]  | |
| Infobox OK | |
Taavi Pesonen (myös David Pesonen; Savonlinna – 7. helmikuuta 1918 Helsinki[1]) oli suomalainen näyttelijä ja oopperalaulaja.[1] Hän näytteli Suomalaisessa Teatterissa lähinnä koomikkona 30 vuotta. Pesonen esiintyi vakinaisesti myös Kaarlo Bergbomin oopperailloissa.[2]
Ura
Pesonen oli käsityöläisen poika. Hän kävi koulunsa Kuopiossa. Hän aloitti laulajana Suomalaisessa Oopperassa tammikuussa 1874 ja siirtyi sittemmin puhenäyttämölle. Pesosen ensimmäinen rooli Suomalaisessa Teatterissa oli lokakuussa 1872 patruuna Bergström ranskalaisessa komediassa Ei ollenkaan mustasukkainen.[1] Hän oli synnynnäinen, tasainen humoristi, joka sivuosissaan loi suosittuja maalais- ja keskisäätyläistyyppejä, esimerkiksi rovastina Gustaf von Numersin komediassa Kuopion takana.[3]
Pesonen oli etenkin sivuosien tulkitsija, ja hänen kerrotaan saavuttaneen "jakamatonta suosiota" niiltä, jotka halusivat teatterilta huvia. Hänen roolejaan olivat muun muassa Taikahuilun Papageno Figaron häiden Bid'oison ja Don Juanin Masetto. Komediassa Nummisuutarit Pesonen näytteli Topiaan ja Sepeteuksen. Suomalaisteattereiden taatussa kassakappaleessa Tukkijoella hän teki Tolarin roolin. Italialaisnäytelmässä Don Pasquale hänellä oli nimiosa.[1]
Pesonen näytteli myös muun muassa kappaleissa Daniel Hjort, Kuinka äkäpussi kesytetään, Kuningas Lear, Macbeth, Parjauspesä sekä Romeo ja Julia. Elinan surmassa ja Jeppe Niilonpojassa Pesosella oli useita rooleja 1890-luvulla.[4]
Pesonen erosi Suomalaisesta Teatterista 29. lokakuuta 1904. Hänen jäähyväisnäytäntönään oli Kuopion takana, jossa hän teki rovastin roolin.[1][4]
Lähteet
- Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin. Viipuri: Kustannusliike Opas, 1930.
- Koskimies, Rafael: Suomen Kansallisteatteri 1902/1917. Helsinki: Otava, 1953.
Viitteet
|
