Roomari
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Roomari on ammattinimike, joka oli käytössä Pohjois-Pohjanmaalla. Ammattinimikettä voi myös kutsua nimillä lossimies tai lautturi. Nimi ”roomari” tulee ilmeisesti murresanasta ”roomu” (proomu), joksi lauttaa tai lossia myös kutsutaan. Roomarin tehtävänä oli kuljettaa ”roomua” eli lossia, jolla ihmiset ylittävät jokia, järviä tai salmia.
Roomarin työnantaja, useimmiten kunta, maksoi hänelle kiinteää vuosipalkkaa. Lisäksi hän sai periä pienen maksun kulkijoilta, jalankulkijat pääsivät halvimmalla, hevosmiehet maksoivat ylityksestä enemmän. Myös autoja roomari pääsi kuljettamaan, vaikkakin ne olivat harvinaisia silloin, kun roomarit vielä ammattiaan harjoittivat. Autoliikenteen lisääntyminen vaikutti osaltaan roomarin ammatin katoamiseen. ”Roomujen” tilalle rakennettiin siltoja liikenteen nopeuttamiseksi.
Lähteet
- Utajärven historia (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
Roomari-patsas (Arkistoitu – Internet Archive) Utajärvellä
Kylät | Ahmas | Alakylä | Ala-Naama | Ala-Niska | Autio | Juorkuna | Järvikylä | Kangaskylä | Kernilä | Kivijärvi | Kormunkylä | Marttisjärvi | Murronkylä | Naamankylä | Niska | Ojakylä | Potku | Sanginkylä | Sipolankylä | Sapilasmaa | Sotka | Särkijärvi | Tervolankylä | Utanen | Ylisuvanto | Yli-Utos |
---|---|
Järvet, lammikot ja lähteet | Ahmasjärvi | Ahvenlampi (Sanginkylä) | Ahvenlampi (Juorkuna) | Hakojärvi | Iso Karvasjärvi | Iso Kivijärvi | Iso Olvasjärvi | Iso-Timonen | Juorkuna | Kaihlanen | Kirkaslampi | Kivi-Sorsua | Kivijärvi | Korpinen | Kärkkäänjärvi | Lauttalampi | Marttisjärvi | Matkalampi | Mustalampi | Nuanjärvi | Palonen | Penikkajärvi | Pieni Torvenjärvi | Pikku Karvasjärvi | Pikku Olvasjärvi | Pikku-Säynäjä |Pikku-Timonen | Pontema | Puutturinjärvi | Saari-Sorsua | Sanginjärvi | Siiralampi | Sotkajärvi | Särkijärvi | Säynäjä |Torvenjärvi | Vaaranlampi | Valkiaisjärvi | Vähä-Ruohonen |
Joet ja purot | Kiiminkijoki | Kivijoki | Koivujoki | Korpisenoja | Naamanjoki | Nuanjoki | Oilinginoja | Oulujoki | Piltuanjoki | Piltunginjoki | Poikajoki | Potkunjoki | Sanginjoki | Särkijoki | Säynäjäjoki | Tilanjoki | Timo-oja | Utosjoki |
Luonnonsuojelualueet | |
Rakennukset ja rakennelmat | Ahmaksen kalevalainen perinnekylä | Ahmaskosken silta | Ala-Utoksen voimalaitos | Maijan kivi | Utajärven kirkko | Utajärven kivipuisto | Utasen voimalaitos |
Muistomerkit, laatat ja veistokset | Sankarivainajien muistomerkki (1950) | Karjalaan jääneiden muistomerkki (1958) | Roomari-patsas (1985) | Veteraanikivi (1991) | Merilän suvun koskenlaskijoiden muistomerkki (2000) | Runonlaulajien muistomerkki (2003) |
Museot | Utajärven kotiseutumuseo | Ylisipolan kotiseutumuseo |
Liikenne | Ahmaksen rautatieasema | Niskan seisake | Oulu–Kontiomäki-rata | Rokuan rautatie | Seututie 836 | Seututie 837 | Sotkan seisake | Utajärven rautatieasema | Valtatie 22 | Yhdystie 8300 |