Residenz-palatsi

Residenz-palatsi on entinen Baijerin hallitsijoitten eli Wittelsbach-suvun kuninkaallinen palatsi Münchenin keskustassa Saksassa. Se on Saksan suurin kaupunkipalatsi, joka on avoinna yleisölle.^[1]

Rakennuskompleksissa on kymmenen sisäpihaa ja 130 huonetta. Sen kolme pääosaa ovat Königsbau (lähellä Max-Joseph-Platzia), Alte Residenz (Vanha Residenz; Residenzstraßelle päin) ja Festsaalbau (Hofgarteniin päin). Festsaalbaun siivessä on Cuvilliés-teatteri toisen maailmansodan jälkeisen jälleenrakennuksen ajalta. Siellä on myös Herkulessaal (Herkules sali), Baijerin radion sinfoniaorkesterin konsertointipaikka. Itäpuolella sijaitseva bysanttilaistyylinen Kaikkien pyhien hovikirkko (Allerheiligen-Hofkirche) on Marstallia, entistä hoviratsastuskoulun rakennusta ja kuninkaallisia talleja vastapäätä.^[1]

Ensimmäiset rakennukset tälle paikalle pystytettiin vuonna 1385, ja Münchenin kaupunki rahoitti ne pakotteena epäonnistuneesta kapinasta Stefan III:ta (1375–1413) ja hänen nuorempia veljiään vastaan. Vahvin linnake Hopeatorni (Silberturm) sijaitsi linnaa kaupunkia vastaan suojaavien sisämuurien vieressä. Tämä vankka Uusi linna (Neuveste – uusi linnoitus), jota ympäröivät leveät vallihaudat ja joka sijaitsee kaupunginmuurien uuden kaksoisrenkaan koilliskulmassa, korvasi keskellä kaupunkia sijaitsevan vaikeasti puolustettavan Alter Hofin (Vanhan hovin) Wittelsbach-suvun hallitsijoiden asuinpaikkana. Usein jakautuneen Baijerin herttuat olivat tunteneet tarvetta pitää etäisyyttä monesti kapinallisiin kaupunkilaisiiin ja toisaalta suojautua vihamielisiä sukulaisiaan vastaan. He pyrkivät rakentamaan itselleen suojan, joka oli valloittamaton ja josta oli helppo poistua (suoraan jäätikköä kohti ilman, että heidän oli mentävä kaupungin kujille). Noin vuonna 1470 herttua Albrekt IV:n (1465–1508) aikana rakennettiin puolutusmuurit ja pohjoisportti, minkä jälkeen rakennettiin kaksi puolustustornia.^[2][3]

Vanhan linnan goottilaiset perusmuurit ja kellariholvit sekä niin sanotun juhlasalikellarin (Ballsaalkeller) pyöreät pilarit ovat nykyään palatsin vanhimpia säilyneitä osia. Residenz-palatsin vuosisatojen mittainen kehitys ei tapahtunut vain sen keskuksesta Neuvestesta, vaan se kasvoi useista yksittäisistä osista ja laajennuksista, joista ensimmäinen oli Antiquarium. Yli neljän vuosisadan kehityksen jälkeen jättiläispalatsi oli käytännössä korvannut koko entisen kaupunkikorttelin kasarmeilla, luostarilla, taloilla ja puutarhoilla. Siinä yhdistyvät myöhäisrenessanssin, barokin, rokokoon ja uusklassismin arkkitehtuurin tyylit.^[1][3]

Vilhelm IV:n (1508–1550) käskystä laajennettiin Neuveste-linnoitusta rondellilla ja perustettiin ensimmäinen hovipuutarha, mikä teki Reisedenz-palatsista edustusasuinpaikan. Tämän puutarhapaviljongin historiaan kuului aikoinaan myös Albrecht Altdorferin maalaus Issoksen taistelu vuodelta 1529.

Albrekt V:n (1550–1579) hallitusaikana Wilhelm Egkl rakensi Neuveste-linnoituksen Pyhän Yrjön salin viereen taidekamarin entiseen herttualliseen tallirakennukseen, monet Münchenin taidekokoelmat ovat peräisin sieltä. Koska laajalle veistoskokoelmalle ei riittänyt tilaa, Antiquarium rakennettiin vuosina 1568–1571. Se piti rakentaa linnan ulkopuolelle, koska Neuvestessa ei ollut sille enää paikkaa.

Vilhelm V (1579–1597) määräsi rakennettavaksi leskiherttuatar Annalle Witwenstockin eli Leskisiiven ja vuosina 1581–1586 Grottenhofin neljä siipeä arkkitehti Friedrich Sustrisin suunnitelmien mukaan. Vuoden 1590 tienoilla Mustan salin rakentaminen aloitettiin Antiquariumista kaakkoon. Sustrisin johdolla lisättiin Erbprinzentrakt (Perintöprinssin siipi), joka sijaitsee Witwenstockin pohjoispuolella.

Maksimilian I (1597–1651) tilasi nykyisen Maksimilian Residenzin (Maximilianische Residenz), palatsin länsisiiven rakentamisen. 1800-luvulle asti se oli ainoa julkisesti näkyvä julkisivu, ja on edelleen säilynyt. Portaaleja vartioivat kaksi leijonaa ja Neitsyt Marian patsas Baijerin suojelijana portaalien välisessä seinäkomerossa asuinkompleksin länsipuolella. Maksimilian oli uudelleen rakennuttanut ja yhdistänyt olemassa olevia rakennuksia. Lisäksi Maksimilian I puratti vuodesta 1612 lähtien suuria osia Neuveste-linnoituksen etelä- ja länsisiivistä sekä Hopeatornin. Vuosina 1611-1619 suuren Keisaripihan (Kaiserhof) siipirakennus tehtiin kompleksin pohjoispuolelle. Se tuo esille herttua Maksimilianin poliittiset vaatimukset keisarilliseen kruunuun.

Keisaripihan suuret mittasuhteet tyydyttivät Maksimilianin seuraajia aina 1700-luvulle asti, jotka tyytyivät sisätilojen uudistamiseen ja pienempiin laajennuksiin, kuten Grüne Galerie siipiirakennus vuonna 1730 ja Residenz-teatterin vuonna 1751.

Suuren rakennuskompleksin sisällä on kymmenen sisäpihaa: Grottopiha (Grottenhof) ja Perseus-suihkulähde rakennettiin vuosina 1581–1586 Vilhelm V:n (1579–1597) määräyksestä johtavana arkkitehtina Friedrich Sustris, Se on saanut nimensä luolan mukaan, joka on veistoskokoelman sisältäneen Antiquarium-rakennuksen länsijulkisivulla.^[4]

Kahdeksankulmainen Brunnenhof (Suihkulähdepiha) toimi turnajaispaikkana ennen kuin suuri Wittelsbach-suihkulähde pystytettiin pihan keskelle vuonna 1610. Kaiserhofia (Keisaripihaa) ympäröivät rakennukset, joista kellotornina toimiva Residenz-torni rakennettiin vuosina 1612–1618 Maksimilian I:n hallituskaudella. Molempien pihojen julkisivut koristeltu optisilla illuusioilla (trompe l'oeil), kuten myös Alte Residenz-palatsin julkisivu.^[4]

Königsbauhof (Kuninkaan rakennuksen sisäpiha) korvasi puutarhan. Sen itäpuolella sijaitsee Grüne Galerien (Vihreä galleria) rokokoo-tyylinen julkisivu, jonka on suunnitellut François Cuvilliés vanhempi vuosina 1731–1733.

Muita sisäpihoja ovat Kapellenhof (Kappelipiha), suuri Apothekenhof (Apteekkipiha) Festsaalbau-rakennuksen takana, Puderhöfchen (Pieni ruutipiha), Küchenhof (Keittiöpiha), Kabinettsgarten (Kabinettipuutarha) ja Zierhöfchen (Pieni koristepiha tai Comité-piha).^[4]

Nykyinen rakennus on Baijerin kuningas Ludvig I:n (1825–1848) ajalta, joka määräsi arkkitehti Leo von Klenzeä laajentamaan palatsia. Vuosina 1825-1835 Königsbau rakennettiin etelän suuntaan firenzeläisen Palazzo Pittin tyyliseksi. Rakennus on 30 metriä korkea.

Königsbaussa on lukuisia huoneistoja, kuten Ludvig I:n edustusasunto ensimmäisessä kerroksessa ja Nibelungen-salit pohjakerroksessa. Nykyään Baijerin aarrekammio sijaitsee Königsbaun pohjakerroksessa. Kuninkaalliset oleskeluhuoneet ovat säilyneet, ne palvelivat ensisijaisesti edustustilaisuuksia ja niihin voitiin tutustua sopimuksen mukaan jo tuolloin. Kuningasparin yksityisasunnot Königsbaun takana eivät ole säilyneet toisen maailmansodan pommitustuhojen vuoksi. Toisessa kerroksessa olivat niin sanotut Festgemächerit, jotka oli tarkoitettu pienten hovijuhlien järjestämiseen. Tilasarja oli jaettu aulatilaan, vastaanottosalonkiin, tanssisaliin, kukkasaliin ja kuninkaan yksityishuoneisiin. Nämä huoneet ovat edelleen säilyneet, mutta erittäin yksinkertaistetussa muodossa, ja ne ovat Baijerin taideakatemian tiloja. Vuosina 2016-2018 kunnostettiin arkkitehti Leo von Klenzen suunnittelema Keltainen portaikko. Se oli aikoinaan Königsbaun kuninkaallisten huoneistojen pääsisäänkäynti.

Maximilian-Joseph Denkmal (kuningas Maksimilian I Joosefin muistomerkki) Max-Joseph-Platzilla on Königsbaun edessä. Sen suunnitteli kuningas Maksimilian I Joosefin (1799–1825) muistomerkiksi kuvanveistäjä Christian Daniel Rauch, ja sen toteutti Johann Baptist Stiglmaier. Se paljastettiin vasta vuonna 1835, koska kuningas oli kieltänyt esittämästä itseään istuvassa asennossa.

Residenzin pohjoisosassa sijaitsevan uusklassisen 250 metriä pitkän juhlasalin siiven (Festsaalbau) arkkitehti Leo von Klenze lisäsi vuosina 1832-1842 kuningas Ludvig I:n ohjeiden mukaisesti. Täällä sijaitsi Suuri valtaistuinsali ja kuninkaalliset vastaanottosalit. Yksi Baijerin radion sinfoniaorkesterin pääasiallisista konsertointipaikoista on Herkulessaal (Herkules sali), joka on korvannut tuhoutuneen Suuren valtaistuinsalin. Festsaalbaussa on toiminut vuodesta 1957-1959 lähtien myös Baijerin tiede- ja humanistinen akatemia sekä Cuvilliés-teatteri (Vanha Residenz-teatteri).

Talvipuutarhan rakentamisen tilasi Ludvig II noin vuonna 1870. Kuninkaan kuoleman jälkeen katolla oleva talvipuutarha purettiin vuonna 1897. Syynä tähän oli tekojärvestä vuotanut vesi alla oleviin huoneisiin. Valokuviin ja suunnitelmaluonnoksiin on tallentuneena tämä uskomaton 70 metriä pitkä luomus, johon kuului luola, Maurilainen kioski, Kuninkaallinen intiaaniteltta, valaistu sateenkaari ja kuutamo.^[5]

Residenz-teatteri rakennettiin kirkon viereen jo vaaliruhtinas Maksimilian III Joosefin (1745–1777) aikana vuodesta 1751 lähtien. Ennen toista maailmansotaa siinä toimi Vanha Residenz-teattteri. Vanhan teatterin huolellisesti purettu ja irrotettu koristelu siirrettiin sodan jälkeen Festsaalbaun kaakkoissiipeen Allerheiligen-Hofkirchen kirkon viereen, jossa se avattiin uudelleen Cuvilliés-teatterina. Vuonna 2008 myös teatteria edeltävä sisäpiha suunniteltiin uudelleen ja peitettiin lasikatolla. Se sai nimen Comité-piha Comité Cuvilliés -aloitteen mukaan, joka mahdollisti teatterin kunnostamisen lahjoituksia keräämällä.^[6]

Allerheiligen-Hofkirchen (Kaikkien pyhien hovikirkko) Residenz-palatsin itäpuolella tilasi arkkitehti Leo von Klenzeltä rakennettavaksi vuonna 1825 kuningas Ludvig I. Se on saanut inspiraationsa Cappella Palatinasta, rikkaasti koristellusta bysanttilaisesta kuninkaallisesta kappelista Palermossa ja rakennettiin vuosina 1826-1837. Kun pommit tuhosivat kaiken paitsi ulkoseinät vuonna 1944, sen runsas sisustus katosi lähes kokonaan.^[7] Kirkko avattiin uudelleen vuonna 2003 ja sitä käytetään nykyään konsertteihin ja tapahtumiin.^[8]

Kuningas Maksimilian I Joosefin hallituskaudella arkkitehti Leo von Klenze rakennutti vuosina 1817–1822 kirkkoa vastapäätä Marstall-rakennuksen hoviratsastuskoululle (Hofreitschule). Monumentaalisen portaalikaaren yllä ovat Castorin ja Polluxin rintakuvat, ja sitä pidetään yhtenä Klenzen kypsimmistä varhaisteoksista. Kuninkaallisten tallien suuria rakennuksia ei ole enää olemassa. Vuodesta 1923 Marstallissa toimi Marstallmuseum, joka siirrettiin vuonna 1941 Nymphenburgin palatsiin. Nykyään rakennus toimii maisematalona, työpajarakennuksena ja Residenz-teatterin harjoitusnäyttämönä.

Prinssihallitsija Luitpold (1886–1912) määräsi Kivihuoneiden uudelleenrakentamisen omaan käyttöönsä, koska hän ei halunnut asua kuninkaan asunnoissa.^[9] Hänen aikanaan syntyi arkkitehti Julius Hofmannin suunnittelema uusi aarrekammio. Nykyään se muodostaa sisäänkäynnin taka-alueelle. Kuningas Ludwig III (1912–1918) asui palatsissa vain lyhyen ajan ennen vuoden 1918 vallankumousta. Hän muutti ensin isänsä tavoin Kaiserhofin Kivihuoneisiin ja myöhemmin Königsbauhun. Niihin tehtiin teknisiä parannuksia, kuten keskuslämmitys ja sähkövalaistus, joita prinssihallitsija Luitpold oli vieroksunut. Lisäksi kuningatar Maria Therese käytti Nibelungen-saleja valmistaakseen naisten kanssa tarvikkeita Baijerin sotilaille ensimmäisen maailmansodan aikana.

Jo kuningas Ludvig I:n hallituskaudella kansalaiset saattoivat tilauksesta, silloin kun kuningaspari ei asunut Residenzissä, vierailla Königsbau-rakennuksessa. Prinssihallitsija Luitpoldin hallituskaudella oli mahdollista vierailla palatsin kaikissa käyttämättömissä osissa ja vanhassa aarrekammiossa. Vuonna 1897 julkaistiin ensimmäinen Residenz-palatsin opaskirja. Vuoden 1918 vallankumouksen jälkeen Residenzistä tuli julkinen museo.

Palatsi vaurioitui pahoin pommituksissa toisen maailmansodan aikana. Suurin osa sen huoneista on kunnostettu 1980-luvulla. Osa rakennuksista kuitenkin rakennettiin uudelleen yksinkertaistetulla tavalla. Esimerkkejä tästä ovat Alte Residenzin julkisivu Residenzstrassella tai arkadikaaret entisen valtaistuinsalin edessä Festsaalbau-rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Huomattava menetys oli Festssalbaun uusklassisten huoneiden ja salien kuten Suuren valtaistuisalin eli nykyinen Herkules-konserttisali, Suuri edustusportaikon ja Paavillisten huoneitten rikkaan sisustuksen^[10] tuhoutuminen sekä Kultaisen salin^[10] ja Ludvig II:n huoneiston kattomaalausten tuhoutuminen. Myös Kaikkien pyhien hovikirkon freskot tuhoutuivat kokonaan.

Historiallisten sisätilojen entisöinti jatkuu edelleen, viimeisimpänä Könisgsbau-rakennuksen Keltainen portaikko, jossa työt valmistuivat vuonna 2021.^[11]

Antiikkisali (Antiquarium), joka rakennettiin vuosina 1568–1571 Wilhelm Egklin ja Jacobo Stradan suunnitelmien mukaisesti herttua Albrekt V:n (1550–1579) antiikkikokoelmaa varten, on suurin renessanssisali Alppien pohjoispuolella. Arkkitehti Friedrich Sustris muutti sen juhlasaliksi vuosina 1586–1600. Antiquariumissa toimi herttuallinen kirjasto vuoteen 1581 asti. Matala sali peitettiin sen jälkeen tynnyriholvilla, jossa oli 17 ikkunalunettia. Sali oli koristeltu Peter Candidin, Antonio Ponzanon ja Hans Thonauer vanhemman maalauksilla, jotkin olivat alun perin Sustrisin itsensä suunnittelemia.^[12] Hovikappeli (Hofkapelle),^[13] Keisarin portaikko (Kaisertreppe) ja Keisarillinen sali (Kaisersaal), Kivihuoneet (Steinzimmer; 1612–1617; Hans Krumpperin yleissuunnittelu) ja Trierin huoneet (Trierzimmer; Peter Candidin kattofreskot),^[14] jotka on rakennettu vaaliruhtinas Maksimilian I:lle, ovat tyypillisiä esimerkkejä 1600-luvun alun arkkitehtuurista.^[15]

Barokin aikakautta edustavat vaaliruhtinas Ferdinand Marian (1651–1679) hallitusaikana rakennetut ja arkkitehti Agostino Barellin (1627– n. 1697) suunnittelemat Paavilliset huoneet (Päpstlichen Zimmer). Paavi Pius VI asui täällä vieraillessaan Münchenissä vuonna 1782 ja huoneet nimettiin hänen mukaansa.^[10] Vaaliruhtinas Maksimilian II Emanuelin (1679–1726) aikana tehdyt laajennukset, erityisesti Aleksanterin huone ja Kesähuone, ovat edustavia oleskeluhuoneita. Niitä muutettiin pian hänen kuolemansa jälkeen. Jäännökset tuhoutuivat vuoden 1729 tulipalossa.^[15]

Esivanhempien galleria (Ahnengallerie; 1726–1731) sekä Posliinikabinetti, molemmat Joseph Effnerin rakennuttamia^[16] ja Koristeelliset huoneet (Reichen Zimmer), jotka François de Cuvilliés suunnitteli keisari Kaarle VII:lle ovat loistavia esimerkkejä hovirokokoo-tyylistä. Runsaan koristelun toteuttivat Johann Baptist Zimmermann, Joachim Dietrich ja Wenzeslaus Miroffsky. Vihreän gallerian (Grüne Gallerie) kaksikerroksinen ulkojulkisivu, jossa on seitsemän kaarevaa ikkunaa Königsbau-rakennuksen sisäpihalle päin, on Cuvilliésin mestariteos. Vihreällä silkkidamastilla verhoiltujen seinien mukaan nimetty Vihreä galleria ei ollut vain juhlasali, vaan myös maalaus- ja peilgalleria. Upea edustusmakuuhuone (Paradeschlafzimmer) toimi vaaliruhtinaitten virallisten pukeutumis- ja riisumisseremonioitten (levée ja couchée, herääminen ja nukkumaan meno) paikkana. Kaikki hoviarkkitehti Joseph Effnerin ja François de Cuvilliésin suunnittelemat rakenteet palvelivat vain Wittelsbach-suvun kunniaa ja lopulta keisarillinen kruunun saatiin vuonna 1742. Tammikuussa 1745 herttua Carl Albrekt kuoli keisari Kaarle VII:nä Residenzissä, joka oli lyhyen aikaa myös Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan palatsi. Vaaliruhtinas Maksimilian III Joosefin aikana rakennettiin Vaaliruhtinaan (Kurfürstenzimmer) rokokoohuoneistot vuosina 1746–1763.^[17] Työstä vastasivat François de Cuvilliés ja Johann Baptist Gunetzrhainer.^[18]

Uusklassista aikakautta edustavat Königsbau-rakennuksen Charlotte-huoneet^[19] (Charlottenzimmer), Kuninkaalliset huoneistot ja Taistelusalit (Schlachtensäle). Nibelung-salin seinä- ja kattomaalaukset ovat Julius Schnorr von Carolsfeldin tekemiä vuosina 1827–1834. Ne ovat ensimmäisiä monumentaaliesityksiä Nibelungein lauluista.^[20] Kuningasparin yksityishuoneet Königsbaun takaosassa eivät ole säilyneet, koska ne tuhoutuivat toisessa maailmansodassa. Leo von Klenze ei vastannut vain arkkitehtuurista, vaan suunnitteli myös lattiat, seinämaalaukset ja kaikki huonekalut. Festsaalbaussa oli tilavia saleja, joista Suuri valtaistuinsali oli keskimmäinen, Keisarilliset salit, juhlasali ja Taistelusali koillispaviljongissa. Nämä tilat oli tarkoitettu vain valtion tilaisuuksiin, ja niihin pääsi vain edustusportaikkoja pitkin, joita ei enää ole olemassa. Täällä pidettiin tärkeimmät kuninkaalliset seremoniat. Kaksitoista Ferdinand von Millerin veistämää jättiläismäistä patsasta, jotka edustavat Baijerin tärkeimpiä hallitsijoita.^[21]

Huonekalujen, maalausten ja veistosten lisäksi museossa on nykyään pronssitöitä, kelloja, seinävaatteita, posliinia ja useita erikoiskokoelmia, kuten pronssitaidetta, eurooppalaisia miniatyyrejä ja liturgisia asuja. Wittelsbach-dynastian posliinikokoelmaan kuuluu esineitä heidän oman Nymphenburgin posliinitehtaansa lisäksi Sèvres'n posliinimanufaktuurista Ranskasta ja Berliinin Kuninkaallisesta posliinitehtaasta.^[22] Wittelsbachin itä-aasialainen kokoelma sisältää yli 500 posliiniesinettä ja joitain maalauksia.^[23] Kuninkaallisessa hopeahuoneessa on myös arvokkaita esineitä. Residenz-palatsin reliikki- eli pyhäinjäännöskokoelma on peräisin vastareformaation aikakaudelta.^[24] Festsaalbaussa on esillä 1500-luvun lopun ja 1600-luvun alun pronssiveistoksia, jotka ovat yksi rikkaimmista manierismin ja varhaisbarokin eurooppalaisen pronssitaiteen kokoelmista.^[25]

Herttua Albrekt V:n perustamassa aarrekammiossa sijaitseat Wittelsbach-dynastian jalokivet. Schatzkammerin (Aarrekammio) näyttely on sijoitettu kymmeneen saliin Königsbaun itäsiivessä. Kokoelma on yksi maailman tärkeimmistä ja kattaa 1000 vuotta varhaiskeskiajalta uusklassismiin. Näytteillä on kuninkaallisia arvomerkkejä, kruunuja, miekkoja, pikareita, kultasepäntöitä, vuorikristallia, norsunluuta, ikoneita ja monia muita aarteita, kuten arvokkaita astioita ja hygienian hoitoon liittyviä esineitä.^[26]

Näyttelyesineistä vanhimpia ovat keisari Kaarle Kaljupään rukouskirja noin vuodelta 860 ja Kärntenin keisari Arnulfin alttari-ciborium eli sakramenttirasia noin vuodelta 890.^[27] Keisarinna Kunigunden kruunu, keisari Henrik II:lle kuuluneen todellisen ristin pyhäinjäännös^[28] ja Unkarin kuningatar Giselalle kuulunut risti^[29] ovat kaikki noin vuodelta 1000. Henrik II:n pyhäinjäännöskruunu on noin vuodelta 1270. Englannin kuningattaren kruunu noin vuodelta 1370 on vanhin säilynyt Englannin kruunu, joka tuli Wittelsbachin suvun Pfalz-haaraan Englannin prinsessa Blanchen (1392–1409), Henrik IV:n ja Mary de Bohunin tyttären mukana, joka avioitui 1402 Reinin vaaliruhtinas Ludvig III:n kanssa.^[30] Kuuluisa müncheniläinen Pyhän Yrjön pienoispatsas on noin vuodelta 1599. Baijerin hallitsijoiden arvomerkit ja kunniamerkit, kuten keisari Kaarle VII:n kruunut ja arvomerkit vuodelta 1742, Baijerin kuninkaan kruunu vuodelta 1807, seremonialliset miekat ja rubiinikorut, jotka kuuluivat Ludvig I:n puolisolle kuningatar Therese von Saksi-Hildeburghausenille (1792–1854). Matkaruokailurasia, jossa on yhteensopivia vateja ja astioita, joista tarjoiltiin Ranskan keisarinna Marie Louiselle hänen matkoillaan.^[31] Esillä on myös ei-eurooppalaista taidetta ja käsitöitä, kuten kiinalaista posliinia, norsunluuta entisestä Ceylonista ja sotasaaliina saatuja turkkilaisia tikareita.^[32]

Residenz-museossa on Baijerin osavaltion rahakokoelma, Staatliche Münzsammlung. Sen perusti herttua Albrekt V. Vaaliruhtinas Carl Theodoren (1777–1799) valtaannousun myötä Pfalzin ja Baijerin vaaliruhtinaiden kokoelmat yhdistettiin. Napoleonin aikana monet luostareiden rahakokoelmat joutuivat Baijerin valtion haltuun. Kruununprinssi Ludwig, tuleva kuningas Ludvig I, oli hyvin kiinnostunut antiikin Kreikan rahoista ja vietti paljon aikaa kokoelman tutkimisessa. Vuosina 1900-1930 kokoelmaa laajennettiin renessanssiajan rahoilla, mitaleilla ja arvomerkeillä. Vuonna 1963 avattiin nykyiset näyttelytilat Residenz-palatsissa. Se on yksi maailman johtavista kokoelmista ja kattaa yli 300 000 rahaa, mitalia ja seteliä antiikista nykypäivään,

Hofgarten (Hovipuutarha) sijaitsee Residenz-palatsin pohjoispuolella Festsaalbau-rakennusta vastapäätä. Se rakennettiin kuningas Maksimilian I Joosefin määräyksestä. Puiston keskellä ranskalaistyylinen pyörötemppeli on rakennettu vuonna 1615 Heinrich Schön vanhemman suunnitelmien mukaan ja sen huipulla on Hubert Gerhardin noin vuonna 1590 tekemä Tellus Bavarica veistos. Arkkitehti Leo von Klenze toteutti vuonna 1816 läntiset Hofgartenin arkadikäytävät portteineen (Hofgartentor). Pohjoissiipi sisältää entisen vaaliruhtinaan galleria-rakennuksen, jonka hoviarkkitehti Karl Albert von Lespilliez rakensi vuonna 1780-1781. Nykyään siellä toimii teatterimuseo (Deutsches Theatermueum). Puutarhan istutusalueet suunnitteli vuonna 1853 hovipuutarhuri Carl Effner vanhempi.^[33]

Puiston koillisosassa olevien renessanssiaikaisten vuosina 1613-1617 rakennettujen arkadikäytävien jäänteet liitettiin Baijerin osavaltion kansliarakennukseen vuonna 1992. Münchenin asukkaat ovat antaneet sille pilkkanimien "Straussoleum", sen tilaajan kansleri Franz Josef Straussin mukaan tai kutsuvat sitä jopa Münchenin Valkoiseksi taloksi viitaten niihin pitkiin ja ankariin taisteluihin, jotka estivät osavaltion hallitusta rakennuttamasta kolmea jättimäistä siipirakennusta yhden sijaan. Keskiosa, jossa on kunnostettu kupoli, on ainoa säilynyt osa entisestä Baijerin armeijamuseosta, joka rakennettiin vuosina 1900–1905 ja tuhoutui lähes kokonaan toisen maailmansodan pommi-iskujen aikana. Museo sijaitsee nykyisin Neues Schlossissa (Uusi palatsi) Ingolstadtissa, noin 80 kilometriä Münchenistä pohjoiseen.^[34]

Münchenin Residenz-palatsissa ja museoissa käy vuosittain yli 300 000 kävijää, kuten myös Nymphenburgin palatsissa ja enemmän kuin Schleissheimin palatsissa. Vastaavasti kuningas Ludvig II:n rakennuttamissa linnoissa, erityisesti Neuschwansteinissa vierailee lähes 1,3 miljoonaa kävijää vuodessa.

• 
  Kaiserhof eli Keisarin piha
• 
  Kabinettsgarten Kaikkien pyhien hovikirkon vieressä
• 
  Grottenhof-piha
• 
  Grottenhof
• 
  Käytävä
• 
  Baijerin vaaliruhtinaan edustusmakuuhuone
• 
  Kaisertreppe eli Keisarin portaikko
• 
  Dianan temppeli Hofgartenissa
• 
  Marstall, Kuninkaalliset tallit
• 
  Aleksanteri Suuri kattomaalaus, taidemaalari Peter Candid

• Residenz-palatsin virallinen kotisivu

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset VIAF WorldCat Kansalliset Saksa Vatikaani Maantieteelliset MusicBrainz place Structurae

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Residenz-palatsi.