Odotuslista
Odotuslista | |
---|---|
Lista de espera | |
Ohjaaja | Juan Carlos Tabio |
Käsikirjoittaja |
|
Tuottaja |
|
Säveltäjä | José María Vitier |
Kuvaaja | Hans Burmann (käännä suomeksi) |
Leikkaaja | Carmen Frías |
Pääosat |
|
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Espanja, Kuuba, Ranska, Meksiko, Saksa |
Levittäjä | Netflix |
Ensi-ilta | 2000 |
Kesto | 107 min |
Alkuperäiskieli | espanja |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OKNimi-testi OK |
Odotuslista (Lista de espera) on vuonna 2000 ensi-iltansa saanut kuubalaisen Juan Carlos Tabioin ohjaama elokuva.[1] Se on tarina kuubalaisella bussiasemalla linja-autoa odottavasta ihmisryhmästä, joka alkaa järjestäytyä ja muodostaa omaa pientä yhteisöä. Busseja menee ohi, mutta yksikään niistä ei pysähdy asemalle. Elokuva nähdään joko allegoriana onnistuneesta kommunistisesta yhteisöstä tai päinvastoin kuubalaisen järjestelmän epäonnistumisen kuvauksena.
Lähteet
- ↑ Varjola, Markku: Elokuvien ensi-illat Suomessa 2000–2007, s. 83. Helsinki: Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL ry, 2008. Arkistoitu 16.10.2013. (pdf) (viitattu 18.11.2012).