Matmatah
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Matmatah oli suosittu ranskalainen rockyhtye.
Historia
Yhtye perustettiin vuonna 1992, kun Stan opiskellessaan Brestissä (Bretagne, Ranska) tapasi Sammyn, joka opiskeli sähköistä suunnittelua samassa kaupungissa, josta he molemmat ovat kotoisin. Molemmat olivat kitaristeja ja muodostivat duon Tricards Twins. He kehittivät ohjelmiston kuusikymmentäluvun ja seitsemänkymmentäluvun kappaleista, jossa The Beatles, Neil Young ja Simon & Garfunkel kuuluivat vaikutteina.
Eräällä keikallaan he tapasivat basisti Ericin ja rumpali Fanchin. Yhdessä he muodostivat Matmatah -yhtyeen. (alkup. Matmata), Heidän ensimmäinen singlensä nimeltä "Les Moutons" (lammas) julkaistiin vuonna 1996 ja myi muutaman kuukauden kuluessa 30 000 kappaletta (sittemmin 800 000).
Yhtyeen ensimmäinen studioalbumi oli nimeltään La Ouaches. Albumia myytiin 300 000 kappaletta kuuden kuukauden kuluessa.
Yhteen jäsenet
- Tristan Nihouarn (Stan) - laulu, kitara, huilut
- Cédric Floc'h (Sammy) - kitara, taustalaulu
- Eric Digaire (Eric) - basso, taustalaulu, koskettimet
- Benoit Fournier (Scholl) - rummut
Perustajajäsenet
Jean-François Paillard (Fanch) - rummut
Diskografia
Studioalbumit
- La Ouache
- Rebelote
- Archie Kramer
- La Cerise
- Antaology (2015)
- Plates Coutures (2017)
Live
- Lust for a Live
- 28, Capucines
EP:t
- Concert
- ...and Time Goes Friendly
- Bande à Part