Luettelo vuoden 2007 miehittämättömistä avaruuslennoista
Vuonna 2007 tehdyt miehittämättömät avaruuslennot heijastavat avaruustoiminnan globaalia muutosta, jossa toiminnan volyymi on alkanut siirtyä Venäjältä ja Yhdysvalloista Kiinaan, Intiaan, Etelä-Amerikkaan ja islamilaisiin öljyntuottajamaihin. Venäjä on edelleen selkeä johtaja kantorakettien tuotannossa, mutta Kiina ja Intia ovat saavuttaneet autonomisen aseman miehittämättömien avaruuslentojen eri aloilla. Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen avaruustoiminta nojaa enenevästi julkisen sektorin markkinoihin, etenkin sotilaallisiin satelliitteihin.
Vuoden 2007 aikana tehtiin 68 kantoraketin laukaisua, jotka veivät Maata kiertävälle radalle 114 satelliittia.
Vuonna tehtiin (yhteenveto tarkistettava tammikuussa 2008)päivitettävä
- 38 laukaisuyritystä, joista 12 käytti EU-maiden, Israelin tai Yhdysvaltain kantorakettia, joista yksi yhdysvaltalainen epäonnistui [3]. 26 laukaisua käytti – mukaan lukien yksi epäonnistunut – Venäjän, Ukrainan, Kiinan ja Intian kantorakettia.
- Länsimaiden laukaisuista epäonnistui 1:12, muiden maiden laukaisuista vain 1:20.lähde?
- 22 Intian, Egyptin, Kolumbian, Indonesian, Saudi-Arabian, Kiinan, Nigerian ja Argentiinan siviilisatelliittia ja kolme venäläistä Kansainväliselle avaruusasemalle lentänyttä rahtialusta.
- 19 Israelin, Englannin ja Yhdysvaltain sotilassatelliittia, lisäksi kaksi Japanin ja yksi Italian ja yksi Saksan puolisotilaallinen kaukokartoitussatelliitti. 28 länsimaista siviilisatelliittia, joista 1-3 piensatelliittia voi olla sotilaallisia koesatelliitteja, laukaistiin tänä aikana.
Onnistuneet laukaisut
Alla olevan 1. sarakkeen x/y selitys: x merkitsee kumulatiivista laukaistujen satelliittien lukumäärää ja y merkitsee kumulatiivista kantorakettilaukaisujen lukumäärää (tai järjestyslukua) vuonna 2007.
Tammikuu 2007 | |||||
1/1 | 10. tammikuuta 2007 | CARTOSAT-II, LEO-rata | Kaukokartoitussatelliitti | ISRO | PSLV-C7, Satish Dhawan-avaruuskeskus (Sriharikota), Intia |
2/1 | 10. tammikuuta 2007 | Space Capsule Recovery Experiment (SRE-1) | Paluukapselin teknologiakoe (onnistunut) | ISRO | PSLV-C7, Satish Dhawan-avaruuskeskus, Intia |
3/1 | 10. tammikuuta 2007 | LAPAN-TUBSAT, LEO-rata | Mikrosatelliitti | LAPAN, Indonesia, ja Berliinin teknillinen korkeakoulu, Saksa | PSLV-C7, Satish Dhawan-avaruuskeskus, Intia |
4/1 | 10. tammikuuta 2007 | Pehuensat-1 | Amatööri/Yliopisto-vetoinen nanosatelliitti, LEO-rata | Argentiina | PSLV-C7, Satish Dhawan-avaruuskeskus, Intia (yhteislaukaisu) |
5/2 | 18. tammikuuta 2007 | Progress 24 | rahtialus ISS-avaruusasemalle, LEO-rata | Venäjän avaruusjärjestö | Sojuz-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
Helmikuu 2007 | |||||
6/3 | 3. helmikuuta 2007 | Beidou | Navigaatiosatelliitti, GEO-rata? | Kiinan avaruushallinto | Pitkä Marssi-kantoraketti, Kiina |
7/4 | 17. helmikuuta 2007 | THEMIS (5 satelliittia -Time History of Events and Macroscale Interactions during Substorms) | Tiedesatelliitti, HEO-rata | NASA | Delta 2-kantoraketti, Cape Canaveral Air Force Stationin laukaisutorni SLC-17 |
8/5 | 24. helmikuuta 2007 klo 04:41 UTC | IGS-Optical 4V | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | JAXA | H-II-kantoraketti, Japani |
9/5 | 24. helmikuuta 2007 klo 04:41 UTC | IGS-Radar 3 | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | JAXA | H-II-kantoraketti, Japani. Kesällä 2010 satelliitin toiminta lakkasi. [1] |
Maaliskuu 2007 | |||||
10/6 | 8. maaliskuuta 2007 | ASTRO | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | Yhdysvaltain ilmavoimat | Atlas V-kantoraketti, Yhdysvaltain ilmavoimat |
11/6 | 8. maaliskuuta 2007 | NEXTSat-CSC | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | Yhdysvaltain ilmavoimat | Atlas V-kantoraketti, Yhdysvaltain ilmavoimat |
12/6 | 8. maaliskuuta 2007 | STPSat 1 | Koesatelliitti, LEO-rata | Yhdysvaltain ilmavoimat | Atlas V-kantoraketti, Yhdysvaltain ilmavoimat |
13/6 | 8. maaliskuuta 2007 | CFESat | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | Yhdysvaltain ilmavoimat | Atlas V-kantoraketti, Yhdysvaltain ilmavoimat |
14/6 | 8. maaliskuuta 2007 | MidSTAR 1 | Mikrosatelliitti, LEO-rata | Yhdysvaltain merivoimat (kadettikoulu) | Atlas V-kantoraketti, Yhdysvaltain ilmavoimat |
15/6 | 8. maaliskuuta 2007 | Falconsat 3 | Mikrosatelliitti, LEO-rata | Yhdysvaltain ilmavoimat (kadettikoulu) | Atlas V-kantoraketti, Yhdysvaltain ilmavoimat |
16/6 | 8. maaliskuuta 2007 | MEPSI 4A ja MEPSI 4B (kaapelilla kytketyt) | Koesatelliitti, LEO-rata | Yhdysvaltain ilmavoimat | Atlas V-kantoraketti, Yhdysvaltain ilmavoimat |
17/7 | 11. maaliskuuta 2007 klo 22:03 UTC | INSAT 4B | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | ISRO, Intia | Ariane 5-kantoraketti, Kourou |
18/8 | 11. maaliskuuta 2007 | Skynet 5A ja MEPSI 4B (kaapelilla kytketyt) | Sotilaallinen tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | Englannin puolustusministeriö | Ariane 5-kantoraketti, Kourou |
Huhtikuu 2007 | |||||
19/9 | 9. huhtikuuta 2007 | Anik F3 | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | Kanada (yritys?) | Proton-M Briz-M-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
20/10 | 10. huhtikuuta 2007 | Haiyang-1B | Kaukokartoitussatelliitti (merentutkimus), GEO-rata | Kiinan avaruushallinto | Pitkä Marssi 2C-kantoraketti, Taiyanin avaruuskeskus |
21/11 | 14. huhtikuuta 2007 | Beidou 2B (Compass-järjestelmä) | Navigaatiosatelliitti, MEO-rata | Kiinan avaruushallinto | Pitkä Marssi 3A-kantoraketti, Xichangin avaruuskeskus |
22/12 | 17. huhtikuuta 2007 | Egyptsat 1, LEO-rata | Kaukokartoitussatelliitti | Egypti | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95 (yhteislaukaisu) |
23/12 | 17. huhtikuuta 2007 | Saudisat 3 | ?satelliitti, LEO-rata | Saudi-Arabia | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95 (yhteislaukaisu) |
24/12 | 17. huhtikuuta 2007 | SaudiComsat 3 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Saudi-Arabia | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95(yhteislaukaisu) |
25/12 | 17. huhtikuuta 2007 | SaudiComsat 4 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Saudi-Arabia | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95(yhteislaukaisu) |
26/12 | 17. huhtikuuta 2007 | SaudiComsat 4 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Saudi-Arabia | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95(yhteislaukaisu) |
27/12 | 17. huhtikuuta 2007 | SaudiComsat 6 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Saudi-Arabia | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95(yhteislaukaisu) |
28/12 | 17. huhtikuuta 2007 | SaudiComsat 7 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Saudi-Arabia | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95(yhteislaukaisu) |
29/12 | 17. huhtikuuta 2007 | CP 3 | Pikosatelliitti, LEO-rata | Yhdysvallat | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95(yhteislaukaisu) |
30/12 | 17. huhtikuuta 2007 | CP 4 | Pikosatelliitti, LEO-rata | Yhdysvallat | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95(yhteislaukaisu) |
31/12 | 17. huhtikuuta 2007 | CAPE 1 | Pikosatelliitti, LEO-rata | Yhdysvallat | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95(yhteislaukaisu) |
32/12 | 17. huhtikuuta 2007 | Libertad 1 | Nanosatelliitti, LEO-rata | Kolumbia | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95(yhteislaukaisu) |
33/12 | 17. huhtikuuta 2007 | AeroCube 2 | Nanosatelliitti, LEO-rata | The Aerospace Corporation, Yhdysvallat | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95(yhteislaukaisu) |
34/12 | 17. huhtikuuta 2007 | CSTB 1 | Nanosatelliitti, LEO-rata | Boeing, Yhdysvallat | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95(yhteislaukaisu) |
35/12 | 17. huhtikuuta 2007 | MAST | mikrosatelliitti, LEO-rata | Stanfordin yliopisto, Yhdysvallat | Dnepr-1-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-109/95(yhteislaukaisu) |
36/13 | 23. huhtikuuta 2007 | AGILE | Tiedesatelliitti, LEO-rata | ASI (Italia) | Polar Satellite Launch Vehicle-kantoraketti, Sriharikota, Intia |
37/14 | 24. huhtikuuta 2007 | NFIRE | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | Missile Defence Agency, Yhdysvallat | Minotaur I-kantoraketti, Wallops Island, Yhdysvallat |
38/15 | 25. huhtikuuta 2007 | AIM | Tiedesatelliitti, LEO-rata | NASA | Pegasus XL-kantoraketti, laukaisu lentokoneesta Yhdysvalloissa |
39/16 | 28. huhtikuuta 2007 | Avaruushautajaiset (James Doohanin, Gordon Cooperin ja 200 muun kuolleen ja krematoidun tuhkista pieni osa) - ballistinen lento 73 mailin korkeuteen | ballistinen lento raketin nokkakartio, ei pysyvää kiertorataa | UP Aerospace-yhtiö, Yhdysvallat | SpaceLoft SL-2-kantoraketti, Spaceport America, New Mexico, Yhdysvallat |
Toukokuu 2007 | |||||
40/17 | 4. toukokuuta 2007 | Astra 1L | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | SES Astra | Ariane 5-kantoraketti, Kourou |
41/17 | 4. toukokuuta 2007 | Galaxy 17 | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | INTELSAT | Ariane 5-kantoraketti, Kourou |
42/18 | 12. toukokuuta 2007 | Progress M-60 | Rahtialus ISS-avaruusasemalle, LEO-rata | Venäjän avaruusjärjestö | Sojuz-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
43/19 | 13. toukokuuta 2007 | NIGCOMSAT | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | NASRDA, Nigeria | Pitkä Marssi 3C-kantoraketti |
44/20 | 25. toukokuuta 2007 | Yaogan II | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | Kiinan avaruushallinto | Pitkä Marssi 2D-kantoraketti, Jiuquanin avaruuskeskus |
45/20 | 25. toukokuuta 2007 | MEMS-Pico | Pikosatelliitti (itsenäinen vai parasiitti?), LEO-rata | Kiinan avaruushallinto | Pitkä Marssi 2D-kantoraketti (yhteislaukaisu), Jiuquanin avaruuskeskus |
46/21 | 30. toukokuuta 2007 | Globalstar 65 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Globalstar-yhtiö | Sojuz-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
47/21 | 30. toukokuuta 2007 | Globalstar 69 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Globalstar-yhtiö | Sojuz-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
48/21 | 30. toukokuuta 2007 | Globalstar 71 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Globalstar-yhtiö | Sojuz-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
49/21 | 30. toukokuuta 2007 | Globalstar 72 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Globalstar-yhtiö | Sojuz-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi (yhteislaukaisu) |
Kesäkuu 2007 | |||||
50/22 | 1. kesäkuuta 2007 | SinoSat 3 | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | Sino Satellite Communications-yhtiö, Kiinan kansantasavalta | Pitkä Marssi 3A-kantoraketti, Jiuquanin avaruuskeskus |
51/23 | 7. kesäkuuta 2007 klo 18 UTC | Kosmos 2427 alias Yantar-4K2M alias Kobalt-M | Tiedustelusatelliitti, LEO-rata | Venäjän puolustusministeriö | Sojuz U-kantoraketti, Plesetskin kosmodromi |
52/24 | 8. kesäkuuta 2007 | COSMO-Skymed 1 | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | ASI, Italia | Delta 2-kantoraketti, Vandenbergin sotilastukikohta, torni SLC-2W |
53/25 | 10. kesäkuuta 2007 | Ofeq 7 | Sotilaallinen vakoilusatelliitti, LEO-rata | Israelin asevoimat | Shavit-kantoraketti, Tel Aviv, sotilastukikohta, Israel |
54/26 | 15. kesäkuuta 2007 | TerraSAR-X | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | DLR, Saksa | Dnepr-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, Laukaisutorni LC-109/95, Kazakstan/Venäjä |
55/27 | 15. kesäkuuta 2007 | NOSS 3-4A (NROL 30R) | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti, ?-rata | Yhdysvaltain laivasto | Atlas 5-kantoraketti, Cape Canaveral (USAF), Laukaisutorni SLC-41, Yhdysvallat - osittainen epäonnistuminen |
56/27 | 15. kesäkuuta 2007 | NOSS 3-4B | Sotilaallinen kaukokartoitussatelliitti, ?-rata | Yhdysvaltain laivasto | Atlas 5-kantoraketti, Cape Canaveral (USAF), Laukaisutorni SLC-41, Yhdysvallat - osittainen epäonnistuminen [4] (yhteislaukaisu) |
58/28 | 28. kesäkuuta 2007 | Genesis-II [5] | Teknologiakoe, LEO-rata | Bigelow Aerospace, Yhdysvallat | Dnepr-kantoraketti, Jasnin avaruuskeskus, Venäjä |
59/29 | 29. kesäkuuta 2007 | Kosmos 2428 eli Tselina-2 £23 | Sotilaallinen satelliitti, LEO-rata | Venäjän asevoimat | Zenit-M-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi LC-45/1-laukaisutorni, Venäjä |
Heinäkuu 2007 | |||||
60/30 | 2. heinäkuuta 2007 | SAR-Lupe 2 | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | DLR, Saksa | Kosmos-3M-kantoraketti, Plesetskin kosmodromi, Venäjä |
61/31 | 5. heinäkuuta 2007 | Chinasat 6B | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | Kiinan kansantasavalta | Pitkä Marssi-kantoraketti, Xichangin satelliittien laukaisukeskus, Kiina |
62/32 | 7. heinäkuuta 2007 | DirectTV 10 | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | DirectTC-yritys, Yhdysvallat | Proton-M-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
Elokuu 2007 | |||||
63/33 | 2. elokuuta 2007 | Progress M61 | Rahtialus, LEO-rata (ISS) | Venäjän avaruusjärjestö | Sojuz-U-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
64/34 | 3. elokuuta 2007 | Phoenix (Mars Scout 1) | Mars-luotain | JPL | Delta-7925-kantoraketti, Cape Canaveral |
65/35 | 14. elokuuta 2007 | Spaceway 3 | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | Tietoliikenneyhtiö, Yhdysvallat? | Ariane 5ECA-kantoraketti, Kourou, torni ELA-3 |
66/35 | 14. elokuuta 2007 | BSat 3a | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | Tietoliikenneyhtiö, Yhdysvallat? | Araine 5ECA-kantoraketti, Kourou, torni ELA-3 |
Syyskuu 2007 | |||||
67/36 | 2. syyskuuta 2007 | INSAT 4CR | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | ISRO, Intia | GSLV-kantoraketti, Sriharikotan avaruuskeskus, Intia |
68/37 | 9. syyskuuta 2007 | Kosmos 2429 eli Parus 97 | Paikannussatelliitti?, GEO-rata? | Venäjä | Kosmos 3M-kantoraketti, Plesetskin kosmodromi |
69/38 | 14. syyskuuta 2007 | SELENE alias Kaguja | Kuuluotain | JAXA, Japani | H-II-kantoraketti, Japani |
70/38 | 14. syyskuuta 2007 | Rstar | Kuuluotaimen tietoliikennelinkkisatelliitti | JAXA, Japani | H-II-kantoraketti, Japani |
71/38 | 14. syyskuuta 2007 | Vstar | Kuuta kiertävä avaruusluotain | JAXA, Japani | H-II-kantoraketti, Japani |
72/39 | 14. syyskuuta 2007 | Foton-M 3 alias Foton 15 | Mikrogravitaatioalus, LEO-rata | Sojuz-U | Baikonurin kosmodromi, Venäjä |
73/39 | 14. syyskuuta 2007 | YES2, LEO-rata | Mikrosatelliitti, ESA/opiskelijat | Sojuz-U | Baikonurin kosmodromi, Venäjä |
74/40 | 18. syyskuuta 2007 | WorldView 1, GEO-rata | Tietoliikennesatelliitti, Yhdysvallat, yritys | Delta II | Vanderbergin sotilastukikohta, Yhdysvallat |
75/41 | 19. syyskuuta 2007 | CBERS 2B, LEO-rata | Brasilia, Kiinan kansantasavalta | Pitkä Marssi CZ-4B | TY, Kiina |
76/42 | 27. syyskuuta 2007 | Dawn eli Discovery 9, ?-rata | Tiedesatelliitti, NASA | Delta II | Cape Canaveralin sotilastukikohta, torni SLC-17B, Yhdysvallat |
Lokakuu 2007 | |||||
77/43 | 5. lokakuuta 2007 | INTELSAT 11 | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | INTELSAT-yhtiö | Ariane 5GS-kantoraketti, Kourou, torni ELA-3 |
78/43 | 5. lokakuuta 2007 | Optus D2 | Siviili?Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | Australia? | Ariane 5GS-kantoraketti, Kourou, torni ELA-3 |
79/44 | 11. lokakuuta 2007 | Wideband Global SATCOM | Sotilaallinen tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | Yhdysvaltain ilmavoimat | Atlas 5-kantoraketti, Air Force Eastern Test Range), Yhdysvallat |
80/45 | 17. lokakuuta 2007 | Navstar-2RM 4 (USA 196) | Sotilaallinen navigaatiosatelliitti, MEO-rata | Yhdysvaltain ilmavoimat | Delta II-7825-kantoraketti, Air Force Eastern Test Range), Yhdysvallat, SLC-17A-torni [6] |
81/46 | 20. lokakuuta 2007 | Globalstar 66 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Globalstar-yhtiö (Italia, Yhdysvallat) | Sojuz-FG Fregat-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-31/6 |
82/46 | 20. lokakuuta 2007 | Globalstar 67 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Globalstar-yhtiö (Italia, Yhdysvallat) | Sojuz-FG Fregat-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-31/6 |
83/46 | 20. lokakuuta 2007 | Globalstar 68 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Globalstar-yhtiö (Italia, Yhdysvallat) | Sojuz-FG Fregat-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-31/6 |
84/46 | 20. lokakuuta 2007 | Globalstar 70 | Tietoliikennesatelliitti, LEO-rata | Globalstar-yhtiö (Italia, Yhdysvallat) | Sojuz-FG Fregat-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-31/6 |
85/47 | 23. lokakuuta 2007 | Kosmos 2430 eli OKO 88 | Ennakkovaroitussatelliitti, MEO-rata | Globalstar-yhtiö (Italia, Yhdysvallat) | Molniya-M-kantoraketti, Plesetskin kosmodromi |
86/48 | 24. lokakuuta 2007 | Chang’e 1, kuuluotain | Kiinan avaruushallinto | Pitkä Marssi 3A-kantoraketti | Xichangin satelliittien laukaisukeskus, Kiina [7] |
87/49 | 26. lokakuuta 2007 | GLONASS eli Kosmos 2431 (Uragan-M #9) | Navigaatiosatelliitti, MEO-rata | Venäjän | Proton-K Blok-DM-2-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
88/49 | 26. lokakuuta 2007 | GLONASS eli Kosmos 2432 (Uragan-M #10) | Navigaatiosatelliitti, MEO-rata | Venäjän | Proton-K Blok-DM-2-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
89/49 | 26. lokakuuta 2007 | GLONASS eli Kosmos 2433 (Uragan-M #11) | Navigaatiosatelliitti, MEO-rata | Venäjän | Proton-K Blok-DM-2-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi (yhteislaukaisu), torni LC-81/24 |
Marraskuu 2007 | |||||
90/50 | 1. marraskuuta 2007 | SAR-Lupe | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | DLR, Saksa | Kosmos 3M-kantoraketti, Plesetskin kosmodromi |
91/51 | 1. marraskuuta 2007 | DSP | Vakoilusatelliitti, LEO-rata | Yhdysvaltain ilmavoimat | Delta 4-kantoraketti, Eastern Test Range, Florida |
92/52 | 11. marraskuuta 2007 | Yaogan 3 | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | Kiinan avaruushallinto | Pitkä Marssi 4C-kantoraketti, Taiyanin keskus, Kiina [2] |
93/53 | 14. marraskuuta 2007 | Skynet 5B | Sotilaallinen tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | Englannin asevoimat, ulkoistettu Paradigm-yritykselle | Ariane 5-kantoraketti, Kourou [8] (Arkistoitu – Internet Archive) |
94/53 | 14. marraskuuta 2007 | Star One C1 | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | Brasilia | Ariane 5-kantoraketti, Kourou (yhteislaukaisu) [9] (Arkistoitu – Internet Archive) |
95/54 | 17. marraskuuta 2007 | Sirius 4 | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | Ruotsalainen tietoliikenneyhtiö | Proton-M Briz-M-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
Joulukuu 2007 | |||||
96/55 | 9. joulukuuta 2007 | Kosmos 2434 | Sotilaallinen satelliitti, GEO-rata | Venäjän puolustusministeriö | Proton-M Briz-M-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
97/56 | 9. joulukuuta 2007 | COSMO-Skymed 2 | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | ASI, Italia | Delta 2-kantoraketti, Vandenbergin sotilastukikohta, torni SLC-2W |
98/57 | 10. joulukuuta 2007 | NROL 24 alias SDS-3 6 | Vakoilusatelliitti, Molnija-rata | NRO, Yhdysvallat | Atlas V-kantoraketti, Eastern Test Range, Florida |
99/58 | 14. joulukuuta 2007 | Radarsat-2 [10] (Arkistoitu – Internet Archive) | Kaukokartoitussatelliitti, LEO-rata | Kanadan avaruusjärjestö | Sojuz-kantoraketti, Venäjän Baikonurin kosmodromi, Kazakstan |
100/59 | 20. joulukuuta 2007 | Navstar-2RM 5 (USA 199) | Sotilaallinen navigaatiosatelliitti, MEO-rata | Yhdysvaltain ilmavoimat | Delta II-7925-kantoraketti, Air Force Eastern Test Range), Yhdysvallat, SLC-17A-torni |
101/60 | 21. joulukuuta 2007 | RASCOM-QAF 1 | Siviili?Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | ?? | Ariane 5GS-kantoraketti, Kourou, torni ELA-3 |
101/60 | 21. joulukuuta 2007 | Horizons 2 | Tietoliikennesatelliitti, GEO-rata | ?? | Ariane 5GS-kantoraketti, Kourou, torni ELA-3 (yhteislaukaisu) |
102/61 | 23. joulukuuta 2007 | Progress M62 | Rahtialus, LEO-rata (ISS) | Venäjän avaruusjärjestö | Sojuz-U-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi |
103/61 | 25. joulukuuta 2007 | GLONASS eli Kosmos 2435 (Uragan-M #12) | Navigaatiosatelliitti, MEO-rata | Venäjä | Proton-K Blok-DM-2-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-81/24 |
104/63 | 25. joulukuuta 2007 | GLONASS eli Kosmos 2436 (Uragan-M #13) | Navigaatiosatelliitti, MEO-rata | Venäjä | Proton-K Blok-DM-2-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-81/24 |
88/49 | 25. joulukuuta 2007 | GLONASS eli Kosmos 2437 (Uragan-M #14) | Navigaatiosatelliitti, MEO-rata | Venäjä | Proton-K Blok-DM-2-kantoraketti, Baikonurin kosmodromi, torni LC-81/24 (yhteislaukaisu) |
Epäonnistuneet laukaisut
Vuonna 2007 tapahtui hyvin harvoja epäonnistuneita avaruusalusten laukaisuja – vain kolme laukaisua noin sadasta epäonnistui. Tämän perusteella kantorakettien luotettavuus olisi yli 97 %. Lisäksi yhdysvaltalainen Falcon-1-raketti oli vasta koelentovaiheessa. Kaksi perinteisesti hyvin luotettavien kantorakettien epäonnistumista johti kahden tietoliikenne tuhoon. Satelliitit olivat hyvin vakuutettuja.
- 31. tammikuuta 2007 Sea Launchin Zenit-3SL-kantoraketti räjähti sen irrotessa laukaisutornista. Tämä tuhosi Hollannissa pääkonttoriaan pitävän SES New Skies -yhtiön Boeingin valmistaman NSS-8-tietoliikennesatelliitin.
- 21. maaliskuuta 2007 yhdysvaltalaisen niin kutsutun kaupallisen Falcon-1-kantoraketin laukaisu epäonnistui tuhoten NASA:n Demosat-satelliitin (käytetty myös nimeä: DemoFlight 2)[3]
- 05. syyskuuta 2007 JCSat 11-tietoliikennesatelliitin laukaisu, Proton-M Briz-M-kantoraketilla, Baikonurin kosmodromilta, torni LC-200/39
Kaavaillut mutta siirtyneet laukaisut
Alla mainitut satelliittien laukaisut ovat myöhässä. Osa voi olla laukaistu, eli satelliitin koodi on laukaisun aikana ollut toinen kuin alun perin on listattu. Osa ei toteudu ehkä koskaan. Vuoden aikana siirtyneiden laukaisujen määrä on yli puolet tehtyjen laukaisujen määrästä. Tämä on avaruusalalle hyvin tyypillistä: ajassa eteenpäin siirtyvä suoritusten määrä, josta tiedotetaan, luo mielikuvan paljon suuremmasta liiketoimintavolyymistä kuin mitä alalla on.
- Tammi-maaliskuu: Sea Launch Zenit 3SL laukaisee Thuraya 3 mobiilitietoliikenteen satelliitin.
- Tammikuussa (ilmeisesti siirtynyt kuukausia): SpaceX Falcon 1-raketti laukaisee kaksi Yhdysvaltain asevoimien DARPA-tutkimuskeskuksen sotilassatelliittia Kwajalein Atollien sotilastukikohdasta.
- 14. helmikuuta 2007 Kosmos 242x alias Tselina-2 (23. satelliitti sarjassaan) laukaistaan Zenit-2SLB-kantoraketilla Baikonurista laukaisutornista LC-45/1
- x.02.2007 RASCOM-QAF 1 laukaistaan Pitkä Marssi kantoraketilla Kiinasta (Xi LC-2)
- 31.03.2007 Block 2010 Spacecraft Risk Reduction Delta 2-kantoraketti, Vandenbergin sotilastukikohta, torni SLC-2W
- x.1Q.2007 Kosmos 24xx (Parus #97)
- Orbcomm CDS-3 ? Kosmos-3M Pl LC-132/1
- 3. huhtikuuta: Atlas 5 kuljettaa Yhdysvaltain vakoilusatelliitin, NROL-28.
- 01.04.2007 DSP 23 Delta-4H CC SLC-37B
- 03.04.2007 NROL 28 Atlas-5(411) Vandenbergin sotilastukikohta, torni SLC-3E
- x.04.2007 GOES O-sääsatelliitti, Delta-4M+(4,2) Cape Caneveral, torni SLC-37B
- x.04.2007 Horizons 2 Zenit-3SLB Baikonur LC-45/1
- 19.04.2007 Genesis 2, Dnepr-1, Do
- 23. toukokuuta, Genesis-2, Dnepr-knatoraketti, Venäjä
- Aikaisintaan 31. toukokuuta: "Block 2010 Spacecraft Risk Reduction spacecraft"-sotilassatelliitti laukaistaan Delta 2-kantoraketilla Vandenbergin sotilastukikohdasta Kaliforniasta.
- 31. toukokuuta: Atlas 5-raketti laukaisee Lockheed Martinin rakentaman mobiilitietoliikenteen satelliitin.
- x.05.2007 NROL 30R Atlas-5(401) Cape Canaveral, torni SLC-41
- x.05.2007 GeoEye 1 Delta 7920-10C-kantoraketti, Vanderberg, torni SLC-2W
- x.05.2007 Sumbandila (ZA-002), Etelä-Afrikan satelliitti
- Kompass 2N-mikrosatelliitti, Shtil-kantoraketti
- x.05.2007 Worldview 1 Delta-7920-10C Vandenberg, troni SLC-2W
- Kesäkuussa Delta 4-raketti laukaisee Yhdysvaltain vakoilusatelliitin, NROL-26.
- 28.06.2007 ICO G1-satelliitti, Atlas 5-kantoraketti, Cape Canaveral, torni SLC-41
- 28.06.2007 WGS 1, Atlas 5-kantoraketti, Cape Canaveral, torni SLC-41
- 30.06.2007 Oceansat 2, CanX 2, AAU-Cubesat 2, Cute 1.7 + APD II, COMPASS 1, Delfi C3, SEEDS 2 piensatelliitit, Polar Satellite Launch Vehicle-kantoraketti, Sr, ISRO, Intia
- x.06.2007 Star One C1
- x.06.2007 SSR 1 VLS-1 A
- 5.? kesäkuuta 2007 THEOS, Dnepr, Baikonurin kosmodromi
- x.07.2007 TECSAR 1, Kosmos 3M, Plesetskin kosmodromi
- 28.08.2007 DSP 23-ennakkovaroitussatelliitti, Delta-4H, Cape Canaveral, laukaisutorni SLC-37B
- xx.08.2007 SJ 9-satelliitti Pitkä Marssi CZ-2D, Jq, Kiinan kansantasavalta
- Intia laukaisee ensimmäisen sotilaallisen kaukokartoitussatelliittinsa, CARTOSAT 2A, elokuun ensimmäisellä viikolla Polar Satellite Launch Vehicle-kantoraketilla
- Loppukesästä SpaceX Falcon 1-raketti laukaisee Malesian RazakSat-kaukokartoitussatelliitin Kwajalein Atollien sotilastukikohdasta.
- 6. syyskuuta 2007 venäläinen Proton M-kantoraketti laukaisee japanilaisen JSSAT-11-tietoliikennesatelliitin. Tämä on suunnanmuutos Japanille, joka on pääasiassa käyttänyt yhdysvaltalaisia ja kotimaisia kantoraketteja.
- x.09.2007 Ekspress-AM 33 Proton-K Blok-DM-2M Baikonurin kosmodromi
- x.09.2007 Kosmos 24xx (Uragan-M #9), Kosmos 24xx (Uragan-M #10), Kosmos 24xx (Uragan-M #11) Proton-K Blok-DM-2 Baikonurin kosmodromi
- x.09.2007 TacSat 3 Minotaur-1 WI LA-0B
- x.09.2007 Resurs-O1 3 (Resurs-O1 #5) Zenit-2 Baikonurin kosmodromi LC-45/1
- xx.3Q.2007 Kosmos 24xx (Persona #1) Sojuz-2-1b
- 17.-20.9.2007 välisenä aikana intialainen PSLV-kantoraketti laukaisee israelilaisen sotilaallisen vakoilusatelliitin, jonka nimi on Polaris, Sriharikotan avaruuskeskuksesta [11]
- vuoden 2007 aikana JAESat Master ja JAESat Slave (konstellaatiokoe?), Dnepr, Baikonurin kosmodromi
- x.x.2007 AMC 14-tietoliikennesatelliitti, Proton-M Briz-M TB-kantoraketti
- x.x.2007 CBERS 2B (ZY 1B2), Pitkä Marssi CZ-4B TY
- x.x.2007 Dialog 1, Rockot-KM Pl LC-133
- x.x.2007 DirecTV 10, Zenit-3SL SL
- x.x.2007 DirecTV 11, Proton-M Briz-M TB
- x.x.2007 Elektro-L 1, Zenit-2M Fregat-SB TB LC-45/1
- x.x.2007 HY 1B, Pitkä Marssi CZ-2C-III
- x.x.2007 Insat 3D, GSLV Mk.1 (2) Sr, Intia
- x.x.2007 Kanopus Shtil-1N @BaS
- x.x.2007 Koronas Foton Tsiklon-3 Pl
- x.x.2007 Kosmos 24xx (Yantar-4K2M #3, Kobalt-M #3) Soyuz-U TB
- x.x.2007 Kosmos 24xx (Oko #88) Molniya-M (Blok-2BL) Pl
- x.x.2007 Meteor-M 1 Sojuz-2-1b Fregat Pl
- x.x.2007 Molnija 1T 94 Molniya-M (Blok-ML) Pl
- x.x.2007 Molnija 3K 3 (13L) Molniya-M (Blok-ML) Pl
- x.x.2007 NIGCOMSAT 1 Pitkä Marssi CZ-3B Xi LC-2
- x.x.2007 NROL 24 Atlas-5(401) CC SLC-41
- x.x.2007 NROL 25 Delta-4M Va SLC-6
- x.x.2007 NROL 29 Atlas-5(521) Va SLC-3E
- x.x.2007 PS 2 ? KT-1 TY
- x.xx.2007 RazakSat (MacSat) + Cubesats Falcon-1 Om
- x.4Q.2008 SAR-Lupe 4 Kosmos-3M Pl LC-132/1
- x.x.2007 Spaceway 3 Zenit-3SL SL
- x.x.2007 TacSat 1. Celestis 05 Falcon-1 Va SLC-3E ?
- x.x.2007 THEOS Dnepr-1 TB LC-109/95
- x.x.2007 WGS 2 Delta-4M+(5,4) CC SLC-37 Version 1st flight
- x.x.2007 ZX 6B CZ-3B Xi
- x.x.2007 ZX 9 CZ-3B Xi
- x.02.2007 Vietnam DMC. Thai-Paht 2. Bissat ? Kosmos-3M Pl LC-132/1
- x.x.2007 Orbcomm xx (useita) Kosmos-3M Pl LC-132/1
- Venäjä laukaisee ulkomaisia satelliitteja sukellusveneistä laukaistavilla kantoraketeilla (Volna, Shtil), muun muassa Etelä-Afrikan Sumbandila-kaukokartoitussatelliitti.
- 6. joulukuuta: Delta 2 laukaisee NOAA N-Prime-sääsatelliitin.
- Vuoden lopulla Minotaur-laukaisu vie Yhdysvaltojen sotilassatelliitin, TacSat 3, avaruuteen NASAlta týhjäksi jääneeltä ja nk. kaupalliseksi avaruuskeskukseksi nousseelta Wallops Island-saarelta Virginiasta. Kolme Atlas 5-laukaisua kuljettaa Yhdysvaltain vakoilusatelliitit NROL-29, NROL-30 sekä NROL-24. Atlas 5 vie Yhdysvaltain sotilaallisen tietoliikennesatelliitin, Wideband Gapfiller Satellite, kiertoradalle. International Launch Services Proton-laukaisu vie kanadalaisen Anik F3-satelliitin avaruuteen.
- x.12.2007 Amos 3 Zenit-3SLB TB LC-45/1
- x.12.2007 Ekspress-AM 44 ja Ekspress-MD 1 Proton-M Briz-M TB
- x.12.2007 Kosmos 24xx (Uragan-M #12). Kosmos 24xx (Uragan-M #13), Kosmos 24xx (Uragan-M #14) Proton-M Blok-DM-2 Baikonurin kosmodromi
- 21. marraskuuta: Delta 2 laukaisee Space Tracking and Surveillance System (STSS) Block 2006 vakoilusatelliitin.
- 15.11.2007 Progress-M 62 Sojuz-U Baikonurin kosmodromi
- 21.11.2007 STSS 1 ja STSS 2 Delta-7920-10C CC SLC-17
- xx.11.2007 Galaxy 19 Zenit-3SL Sea Launch
Lähteet
Aiheesta muualla
- Güntherin avaruussivun Chronology-kohdasta laukaisujen historia (päälähde)
- URSAn suomenkielinen luettelo vuoden 2007 satelliittilaukaisuista
- Jonathan McDowellin avaruussivusto
- ESAn tieteelliset avaruuslennot (Arkistoitu – Internet Archive)
- NASA Jet Propulsion Laboratoryn avaruuslennot
- Miehittämättömien lentojen englanninkielinen keskustelusivu
Edeltäjä: Vuosi 2006 | Miehittämättömät avaruuslennot | Seuraaja: Vuosi 2008 |