Ludvig I (Baijeri)

Ludvig I
Ludvig I kruunajaisasussaan. Joseph Karl Stieler 1826
Baijerin kuningas
Valtakausi	13. lokakuuta 1825 – 20. maaliskuuta 1848
Edeltäjä	Maksimilian I Joosef
Seuraaja	Maksimilian II
Syntynyt	25. elokuuta 1786 Strasbourg, Ranskan kuningaskunta
Kuollut	29. helmikuuta 1868 (81 vuotta) Nizza, Ranskan toinen keisarikunta
Hautapaikka	St. Bonifazin luostarin kirkko, München
Puoliso	Therese
Lapset	Maksimilian II Matilde Karoline Otto Theodelinde Luitpold Adelgunde Hildegard Alexandra Adalbert
Koko nimi	Ludwig Karl August
Suku	Wittelsbach
Isä	Maksimilian I
Äiti	Auguste Wilhelmine
Uskonto	roomalaiskatolisuus
Nimikirjoitus

Ludvig I (saks. Ludwig I. Bayern); (25. elokuuta 1786 Strasbourg, Ranskan kuningaskunta – 29. helmikuuta 1868 Nizza, Ranskan toinen keisarikunta) oli Baijerin kuningas vuosina 1825–1848, kunnes luopui vallasta.^[1][2]

Ludwig Karl Augustus oli Baijerin ensimmäisen kuninkaan Maksimilian I Joosefin ja tämän ensimmäisen puolison Hessen-Darmstadtin pfalzkreivitär, Baijerin vaaliruhtinar Auguste Wilhelminen (1765–1796) vanhin poika.^{[1] [3]}

Hänellä oli neljä sisarusta ja seitsemän sisaruspuolta, joista vanhin sisar Auguste Amalie (1788–1851) avioitui Italian varakuningas Eugène de Beauharnais'n kanssa ja sisar Karoline Auguste (1792–1873) avioitui Württembergin kruununprinssi Vilhelm I:n kanssa sekä Itävallan keisari Frans I:n kanssa. Nuorempi veli Karl Theodor (1795–1875) avioitui kaksi kertaa morganaattisesti.^[3] Sisarpuolista Amalie (1801–1877) avioitui Saksin kuningas Juhana I:n kanssa, Elisabeth Ludovika avioitui Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV:n kanssa, Sophie oli Itävallan arkkiherttuatar sekä Frans Joosef I:n ja Maksimilian I:n äiti, Maria Anna (1805–1877) avioitui Saksin kuningas Fredrik August II:n kanssa; Ludovika (1808–1892), joka avioitui Baijerin herttua Max Joosefin kanssa, oli Itävallan keisarinna Elisabetin (Sisi) äiti.^[3]

Ludwig oli jo lapsena kokenut kodittomana olemisen. Vuonna 1789, ollessaan vain kolmevuotias, hän joutui pakenemaan Strasbourgista vanhempiensa kanssa Ranskan sotajoukkoja. Seuraavien 10 vuoden aikana hän koki äitinsä kuoleman vuonna 1795, isänsä uudelleenavioitumisen vuonna 1797 ja jatkuvasti vaihtuvat asuinpaikat. Ludwigin elämään palasi tietty vakaus vasta vuonna 1799, jolloin hänen isänsä peri vaaliruhtinas Karl Theodorin Pfalz-Baijerin alueen ja perhe muutti Müncheniin. Seuraavia vuosia aina vuoteen 1815 saakka leimasivat kuitenkin edelleen sodat ja sotaretket, joihin kruununprinssi Ludwig osallistui.^[4]

Toisin kuin isänsä, Baijerin ensimmäinen kuningas Maksimilian I Joosef, Ludwig kasvatettiin hallitsijaksi jo nuoruudesta pitäen. Hänen uskonnonopettajansa Josef Anton Sambuga antoi hänelle ihanteen kristillisestä patriarkaalisesta hallitsijasta, ja hänen opinto-ohjaansa Joseph Kirschbaum juurrutti häneen sotilaallisia hyveitä, kuten käskyn ja kuuliaisuuden. Muita aineita, kuten historiaa, valtiotiedettä ja kameraalisia eli julkishallinnon ja talouden opintoja, opettivat yksityisopettajat tai hän opiskeli niitä Göttingenin ja Landshutin yliopistoissa. Ludwigilla näytti olleen luontainen kyky kirjanpitoon. Tiedetään hyvin, että hän oli erittäin säästäväinen ja jopa nuuka yksityismenoissa, minkä hänen puolisonsa Therese tuli usein tuntemaan. Mutta hän onnistui myös saneeraamaan Baijerin valtion budjetin.^[4]

Kruununprinssi Ludwig oli valmistautunut kuninkuuteensa kauan. Hän pystyi seuraamaan uuden Baijerin syntyä isänsä ja tämän ministeri Maximilian von Montgelasin hallituksen alaisuudessa. Ludwigin tehtävänä oli lujittaa uutta valtiota ja monarkistista hallintoaan. Tähän sisältyi vuoden 1818 perustuslain mukaisten uudistusten toteuttaminen, mutta myös Frankenin, Svaabian ja Pfalzin integroiminen uuteen Baijerin osavaltioon.^[5]

Jo kruununprinssinä Ludwig yritti usein puuttua aktiivisesti isänsä politiikkaan. Piikki hänen kyljessään oli Baijerin ministeri Maximilian Joseph von Montgelasin Ranska-ystävällinen politiikka. Ludwig ei salannut vastenmielisyyttään Napoleonia ja Ranskaa kohtaan ja osoitti tietoisesti ja julkisesti saksalais-kansallista asennettaan, jota hän itse kutsui "teutschismiksi". Joten oli vain loogista, että Ludwig kannatti Baijerin liittouman vaihtoa vuonna 1813 ja työskenteli aktiivisesti Montgelasin tuhoamiseksi vuonna 1817.^[6]

Kruununprinssi Ludwig puoliso oli Saksi-Hildburghausenin prinsessa Therese Charlotte Louise Friederike Amalie (1791–1854), joka oli Saksi-Hildburghausenin herttua Friedrichin (1763–1834) ja herttuatar Charlotte von Mecklenburg-Strelitzin (1769–1818) tytär. Hänet kasvatettiin prinsessaksi, hän oli koulutettu ja musikaalinen.^[7]

He avioituivat Münchenissä 12. lokakuuta 1810.^[4] Viikon kestäneet hääjuhlallisuudet olivat loisteliaat: ne alkoivat 12. lokakuuta kuningas Maksimilian Joosefin nimipäivänä, ja päättyivät 17. lokakuuta hevoskilpailuun niityllä nimeltä "Theresienwiese" kruununprinsessan mukaan.^[7] Juhlallisuuksista kehittyi vuonna 1811 ensimmäisen kerran järjestetty Oktoberfest.^[8]

Puolisonsa valinnalla Baijerin valtaistuimen perillinen halusi välttää pelätyn pakkoavioliiton keisari Napoleonin käskystä. Ludwigilla oli varmasti sisarensa Auguste Amalie varoittavana esimerkkinä, jonka täytyi avioitua Napoleonin poikapuolen, Eugène de Beauharnais'n kanssa. Vaikka tämä liitto oli onnellinen, Ludwigin inho Napoleonia ja kaikkea ranskalaista kohtaan oli niin suuri, että hän ei halunnut alistua Napoleonin välittämään avioliittoon. Niinpä kuningas Maksimilian I Joosef oli iloinen, kun kruununperillinen valitsi Theresen Saksi-Hildburghausenin ja teki siten poliittisesti vaarattoman valinnan: "Tietenkin", kuningas kirjoitti pojalleen, "hänellä ei ole paljon rahaa tai omaisuutta mitä avioliitto voi tuoda mukanaan, mutta Reinin konfederaatioon pakotetun maan pieni koko tekee avioliitosta poliittisesti vaarattoman."^[4]

Kruununprinssipari asui aluksi Innsbruckissa ja Salzburgissa, sillä Ludwig oli nimitetty Innin ja Salzachin piirien kenraalikuvernööriksi. Kun Salzburgista tuli osa Itävalta vuonna 1816, he asettuivat asumaan Aschaffenburgiin, sitten Würzburgiin. Vasta kun Ludwig seurasi isäänsä kuninkaana lokakuussa 1825, perhe muutti Müncheniin.^[4]

Heille syntyi yhdeksän lasta.^[9][4]

• Maksimilian II (1811–1864) avioitui 1842 Preussin prinsessa Marie Friederiken (1825–1889) kanssa, heillä oli jälkeläisiä
• Mathilde Karoline (1813–1862) avioitui 1833 suurherttua Ludwig III von Hessen und bei Reinin (1806–1877) kanssa, ei jälkeläisiä
• Otto I, Kreikan kuningas (1815–1867) avioitui 1836 Oldenburgin herttuatar Amalien (1818–1875) kanssa, ei jälkeläisiä
• Theodolinde Charlotte Luise (1816–1817), kuoli puolivuotiaana
• Luitpold, Baijerin prinssivaltionhoitaja (1821–1912) avioitui 1844 Itävallan ja Toscanan arkkiherttuatar Auguste Ferdinande (1825–1864) kanssa, heillä oli jälkeläisiä, joista yhdestä tuli Baijerin kuningas Ludvig III
• Adelgunde Auguste Charlotte (1823–1914) avioitui 1842 Itävalta-Modenan arkkiherttua Franz V:n (1819–1875) kanssa, heillä oli jälkeläisiä
• Hildegard Louise Charlotte (1825–1864) avioitui 1844 Itävallan arkkiherttua Albrektin (1817–1895) kanssa, heillä oli jälkeläisiä
• Alexandra Amalie (1826–1875), Münchenin ja Würzburgin kuninkaallisten St. Annen naisluostarien abbedissa ja kirjailija; naimaton, ei jälkeläisiä
• Adalbert Wilhelm (1828–1875) avioitui 1856 Espanjan prinsessa, infanta Amalia Felipe Pilarin (1834–1905) kanssa, joka oli Kaarle IV:n ja Maria Luisan pojan Francisco de Paulan tytär; heillä oli jälkeläisiä

Ludvigin elämäkerturi Gollwitzer kirjoittaa, että tämän "erittäin aktiivinen eroottinen temperamentti" johti hänet myös kuuluisimman rakastajattarensa, tanssija Lola Montezin luo. Hänellä oli paljon enemmän vaikutusvaltaa kuninkaaseen kuin millään muulla naisella aiemmin ja hän laukaisi sisäpoliittisen kriisin.^[4] Ludvigilla oli hänen lisäkseen ainakin kaksi nimeltä tunnettua rakastajatarta, joista molempien kanssa hänellä oli mahdollisesti lapsi.

Kuninkaana Ludvig matkusti usein Italiaan, kuten hän oli tehnyt kruununprinssinä ollessaan. Vuodesta 1826 lähtien hän matkusti Roomaan, Napoliin, Palermoon ja Sardinian Ischiaan. Hän teki matkoja myös Perugiaan. Ludvig vieraili Firenzen markiisin vaimon Mariannan luona läheisessä Villa Colombellassa. Hänellä oli tämän kanssa vuosikymmeniä kestänyt ystävyys- ja rakkaussuhde. Talvella ja keväällä 1835/36 Ludwig matkusti hovinsa kanssa Kreikkaan. Ateenassa hänen poikansa Otto toivotti hänet tervetulleeksi Kreikan kuninkaana.^[10]

Ludvig I aloitti hallituskautensa vuonna 1825 vapaamielisten aatteiden kannattajana, mutta muutti politiikkaansa taantumuksellisemmaksi 1830-luvun lopulla.^[1] Hän tuli tunnetuksi innokkaana taiteen harrastajana. Oli paljolti hänen ansiotaan, että Baijerin pääkaupungista Münchenistä kehittyi merkittävä kulttuurikaupunki.^[2] Hän rakennutti Müncheniin muun muassa arkkitehti Leo von Klenzen suunnittelemat kuvanveistotaiteen museo Glyptoteekin ja maalaustaiteen museo Alte Pinakhotekin ja Neue Pinakhotekin. Muita hänen suunnittelemiaan rakennelmia olivat Walhalla temppeli, Bavaria-patsas ja Ruhmeshalle. Befreiungshalle muistomerkin vuonna 1843, kesähuvila Villa Ludwigshöhen 1846-1852, Pompejanumin roomalaishuvilan jäljennöksen 1840-1848 ja Ludwigstraße-kadun rakennukset 1830-luvulla suunnitteli arkkitehti Friedrich von Gärtner. ^[2]

Ludvig I:n hallituskautta eivät varjostaneet sodat, vaan jatkuva pelko uudesta vallankumouksesta. Ludvig peruutti joitain aluksi tehtyjä sisäisiä uudistuksia. Hänen saavutuksiaan olivat monien luostarien ja kirkkojen palauttaminen Baijerissa, koulutusjärjestelmän uudistaminen, valtion budjetin uudelleenjärjestely, taiteen ja tieteen edistäminen, tärkeiden monumenttien luominen ja Münchenin laajentaminen kukoistavaksi metropoliksi.^[5]

Hänen aikanaan luotiin rautatieverkko ja Saksan tulliliitto. Liberalismi nosti vaatimuksia kansallisvaltiolle, osallistumiselle sekä taloudellisille ja poliittisille vapauksille. Teollistuminen alkoi Saksassa. Ludvig tunnisti monet näistä suuntauksista ja vastasi niihin vaihtelevalla menestyksellä.^[5]

Kuningas Ludvig I yhdisti sisä- ja integraatiopoliittisen tehtävän myös taidepolitiikkaansa. Toisin kuin pojanpoikansa Ludvig II, hän puhutteli tietoisesti kansaansa rakennuksilla, freskoilla, museoilla ja monumenteilla. Kuningas ajatteli kuitenkin vain yleisöä, joka seurasi hänen näkemyksiään ja ideoitaan eikä kehittänyt omia ajatuksiaan. Tällä tavalla Ludvig I menetti yhä enemmän yhteyden alamaisiiinsa. Hänen uskontoon perustuva, jumalallisen armon periaatteeseen perustuva näkemys vallasta oli jo ristiriidassa 1830-luvun liberaalien vaatimusten kanssa. Kuningas ei enää kyennyt vastaamaan vuonna 1848 esitettyihin suuremman parlamentaarisen osallistumisen vaatimuksiin. Ludvigille ajatus kansansuvereniteetista oli täysin käsittämätön.^[6]

Ludvigin taidepoliittiset saavutukset ylittivät kaikki muut poliittiset saavutukset. Tämän seurauksena Münchenistä tuli valtion pääkaupunki, ja Baijeri sai kansallista ja kansainvälistä tunnustusta, jota ei olisi voitu saavuttaa taloudellisella tai sotilaallisella voimalla.^[6]

Ludvig tuki kreikkalaisia näiden taistellessa Turkin miehitysvaltaa vastaan Kreikan vapaussodassa. Hänen toiseksi vanhimmasta pojastaan Otosta tehtiin vuonna 1832 Kreikan kuningas, mutta isänsä tavoin hänkin joutui lopulta luopumaan kruunusta, tosin vasta vuonna 1862.

Ludvigin taipumus kauneuden palvontaan ei rajoittunut vain taide-esineisiin, vaan hän tuli tunnetuksi myös naiskauneuden palvojana. Hänellä oli Nymphenburgin linnassa paviljonki, johon oli koottu hovitaiteilija Joseph Karl Stielerin vuosina 1827-1850 maalaamaa muotokuvaa 38 müncheniläisestä naisesta eli ns. Schönheitengalerei ("Kaunotargalleria"). 1840-luvulla hänen suhteensa bolerotanssija Señora Maria de los Dolores Porris y Monteziin eli lyhyemmin Lola Monteziin herätti laajalti paheksuntaa. Oli julkinen salaisuus, ettei Montez ollut kotoisin Andalusiasta, kuten Ludvig uskoi, vaan irlantilainen Elizabeth Rosanna Gilbert.^[11]

Montez tapasi kuninkaan audienssilla lokakuussa 1846 ja ryhtyi pian hänen rakastajattarekseen. Suhde herätti julkista vihastusta, ja Montezia pidettiin vakavana uhkana Baijerin kuningaskunnan monarkialle. Maaliskuussa 1848 karnevaaliaikaan keskiluokka ryhtyi suhteesta suuttuneena kapinaan, joka sammutettiin nopeasti, mutta 20. maaliskuuta Ludvig I luopui vallasta poikansa Maksimilianin hyväksi.^[11]

Toinen syy vallasta luopumiseen oli Ludvigin taantumuksellinen politiikka, joka heikensi hänen kansansuosiotaan ja teki hänestä ”Euroopan hulluna vuotena” 1848 vapaamielisten voimien vihan kohteen. Saksan maaliskuun 1848 vallankumouksen aikana kuningas luopui vallasta vapaaehtoisesti rakastajattarensa Lola Montezin herättämien protestien seurauksena. Hän jätti pojalleen Maximilianille valtakunnan, joka oli muuntautunut vasta muodostetusta uudesta valtiosta maaksi, jolla oli selkeä identiteetti.^[5]

Vallasta luopumisen 19. maaliskuuta 1848 jälkeen Ludvig jatkoi taiteiden tukemista omista varoistaan, kiisteltyään ensin asiasta poikansa Maximilianin kanssa. Hänen seuraajansa oli vanhin poika Maksimilian II.^[2]

Ludwig eli yksityisenä kansalaisena 20 vuotta vallasta luopumisensa jälkeen ja jatkoi taiteen tukemista yksityisillä varoilla. Suhde seuraajaan ei ollut vapaa jännitteistä, varsinkin kun Ludvig ei luopunut täysin rakennusohjelmastaan.

Hänen eläkekodikseen ​​tuli Wittelsbachin palatsi, josta hän ei pitänyt. Vuodesta 1852 lähtien Ludvig asui Villa Ludwigshöhessä kahden vuoden välein heinä- ja elokuussa, missä hän myös juhli syntymäpäiväänsä, hän ei vieraillut huvilassa vuoden 1866 jälkeen. Puoliso kuningatar Therese kuoli koleraan Münchenissä 26. lokakuuta 1854. Ludwig ei osallistunut protestanttisen vaimonsa hautajaisiin.^[12]

Poika Maksilimilian II kuoli vuonna 1864. Vuonna 1867 hän vieraili Pariisin maailmannäyttelyssä pojanpoikansa kuningas Ludvig II:n kanssa.

Ludvig I kuoli 29. helmikuuta 1868 81-vuotiaana Nizzassa huvilassa, jonka hän oli vuokrannut talveksi.^[13][6] Viimeisinä aikoinaan hän kamppaili fyysisten sairauksien kanssa muuttamatta päivittäistä rutiiniaan. Hänen jalkansa ja sääret olivat turvonneet, hänellä oli hengitysvaikeuksia, ja sen seurauksena levottomia öitä. Kaksi leikkausta toivat helpotusta, mutta asiat muuttuivat yhä vakavammiksi. Hänen kaksi poikaansa, Luitpold ja Adalbert, kutsuttiin lennättimellä tulemaan Nizzaan, joitten läsnäollessa hänelle annettin viimeinen voitelu ja hän kuoli pian sen jälkeen. Ruumis kuljetettiin Müncheniin erikoisjunalla. Hänet on haudattu toiveensa mukaisesti puolisonsa kanssa St. Bonifazin benediktiiniläisluostarin kirkkoon kryptaan Münchenissä.^[6] Hänen sydämensä haudattiin erikseen Gnadenkapelleen Altöttingissä.^[14]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ludvig I Wikimedia Commonsissa

Edeltäjä: Maksimilian I

Baijerin kuningas 1825–1848

Seuraaja: Maksimilian II

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Norja Ranska BnF data Saksa Italia Israel Yhdysvallat Ruotsi Latvia Tšekki Australia Kreikka Alankomaat Puola Vatikaani Tieteilijät CiNii Taiteenala RKD Artists ULAN Henkilöt BMLO Deutsche Biographie Trove Muut RISM IdRef Te Papa (New Zealand)