Kristiina Louhi

Kristiina Louhi vieraili Keravan kaupunginkirjastossa tammikuussa 2013.
Kristiina Louhi Keravan kaupunginkirjastossa 2013.

Ulla Kristiina Louhi (o.s. Wiberg, s. 1. toukokuuta 1950 Helsinki) on suomalainen graafikko, kuvittaja ja kirjailija.[1]

Louhi voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2004 yhdessä Riitta Jalosen kanssa teoksella Tyttö ja naakkapuu. Vuonna 2014 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.[2]

Ura

Louhi valmistui ylioppilaaksi vuonna 1970 ja opiskeli vuosina 1970–1975 Taideteollisessa korkeakoulussa graafiseksi suunnittelijaksi.[1] Pääaineenaan hänellä oli kirjagrafiikka.[3]

Vuodesta 1984 Louhi on julkaissut Aino-lastenkirjasarjaa, jota on julkaistu yli kymmenelle kielelle. Kirjat kertovat tavallisen suomalaisen pikkutytön elämästä. Vuonna 1993 Louhi aloitti Tomppa-kirjasarjan, jonka ensimmäinen osa Meidän Tomppa palkittiin ilmestymisvuonnaan Vuoden kauneimpana kirjana.[3]

Omien teostensa lisäksi Louhi on kuvittanut muun muassa Mysi Lahtisen, Kaarina Helakisan, Hannele Huovin, Kirsi Kunnaksen, Leena Laulajaisen, Hannu Mäkelän, Ritva Toivolan, Arvi Arjatsalon, Kaija Pakkasen, Riitta Jalosen, Maria Vuorion ja Timo Parvelan teoksia. Hän on kuvittanut myös oppikirjoja.[1]

Louhi oli vuosina 1998–2003 naimisissa kirjailija Hannu Mäkelän kanssa. Hänellä on kolme lasta ensimmäisestä avioliitostaan elokuvaaja Seppo Louhen kanssa.[1] Hänen tyttärensä Aino Louhi on sarjakuvataiteilija ja kuvittaja.[4]

Palkintoja ja tunnustuksia

Lähde:[1]

Lähteet

  • Paula Havaste (toim.): Miten minusta tuli lasten- ja nuortenkirjailija. BTJ Kirjastopalvelu Oy, 2004. ISBN 951-692-555-3.

Viitteet

  1. a b c d e Kuka kukin on 2011, s. 553–554. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-24712-8.
  2. Rinta-Tassi, Minna: Pro Finlandiat luontokuvaaja Hautalalle ja lastenkirjailija Louhelle Yle Uutiset. 3.12.2014. Viitattu 3.12.2014.
  3. a b Kristiina Louhi Lastenkirjainstituutti. Arkistoitu 26.7.2015. Viitattu 3.12.2014.
  4. Römpötti, Harri: "Lapsuuden kaikkia sävyjä ei usein käsitellä" – sarjakuvataiteilija Aino Louhi käy läpi teoksessaan lapsuuden synkkiä puolia Yle.fi. 5.9.2019. Viitattu 14.1.2023.
  5. Kristiina Louhelle kuvituksen Kieku-palkinto. Helsingin Sanomat, 22.4.2015, s. B2.


Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Latvia
  • Japani
  • Korea
  • Alankomaat
Muut
  • IdRef