Karen Bit Vejle
Karen Bit Vejle | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 5. kesäkuuta 1958 (ikä 66) Ejby |
Ammatti | muotoilija, taiteilija |
Taiteilija | |
Salanimi | Bit |
Ala | paperitaide, paperileikkaus |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OK |
Karen Bit Vejle (s 5. kesäkuuta 1958 Ejby, Tanska) on tanskalais-norjalainen paperileikkauksia tekevä taiteilija.
Karen Bit Vejle alkoi tehdä pieniä paperileikkauksia 1970-luvulla. Fiskarsin ompelusaksilla leikattavien teosten koko ja monimutkaisuus lisääntyi vähitellen. Nykyisin metrien kokoisten arkkien leikkaaminen saattaa kestää kuukausia, suurimmissa jopa vuoden.[1]
Vejlen pitsimäisten teosten aiheet löytyvät eri suunnista kuten H. C. Andersenin satuhahmoista ja pankkikriisistä. Vejlen leikkaamia kuvia on käytetty rock-yhtyeen levyn kansissa sekä astioiden ja kastehuopien kuvioinnissa.[2]
Pitkään paperileikkauksia tehneen Vejlen töistä oli ensimmäinen näyttely vuonna 2009.[3] Sittemmin näyttelyitä on ollut monissa museoissa ja gallerioissa, muun muassa Victoria & Albert Museumissa ja Joensuun taidemuseossa.[4] Televisiotuottajana työskennellyt Vejle sairastui ME-tautiin ja sairauslomalla paperileikkausten tekeminen helpotti oloa. Hän piti työnsä piilossa, kunnes tuttava sattumalta näki niitä.[5]
- Vejlen suurikokoinen Dmitri Shostakovichin pianokappaleeseen liittyvä paperileikkaus, 2008.
- Vejlen paperileikkaus sapluunana.
- Karen Bit Vejle, Ballerina Bulldog 2015.
Lähteet
- ↑ Anne Heino: Sakset siveltimenä. Yle 4.11.2010. Viitattu 12.3.2023.
- ↑ Heikki Haapalainen: Tarkasti leikatut paperitaideteokset yllättävät tarinoilla ja tunteilla – video Yle 11.5.2016. Viitattu 12.3.2023.
- ↑ Tapahtumainfo: Karen Bit Vejle - Sakset siveltimenä. Viitattu 12.3.2023.
- ↑ Taianomaista tunnelmaa Taidemuseolla. Nyt taidetta tehdään ilmasta ja paperista. (Arkistoitu – Internet Archive) Joensuun Uutiset 11.5.2016. Viitattu 12.3.2023.
- ↑ J.H. White: Cutting Out Masterpieces. Discover the magical power of paper with Karen Bit Vejle, founder of the first Museum of Paper Art in Europe. Magnifissance. Viitattu 12.3.2023.
Aiheesta muualla
- Karen Bit Vejlen verkkosivut
- Papercut poetry Karen Bit Vejlen TED talk
|