Kārlis Padegs
Kārlis Padegs (8. lokakuuta 1911 Riika – 19. huhtikuuta 1940 Riika) oli latvialainen taidemaalari ja -graafikko.[1][2][3]
Padegs menetti isänsä varhaisessa lapsuudessaan. Hän pakeni sotaa perheineen 4-vuotiaana Tarttoon, mutta palasi kotikaupunkiinsa Riikaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen.[1] Padegs opiskeli vuosina 1928–1934 Latvian taideakatemiassa. Hänen opettajiensa joukossa oli Vilhelms Purvītis.[2] Padegs edusti aikansa modernismia. Hänen teostensa joukossa on esimerkiksi sodan tuottamia kärsimyksiä ja nykyaikaista kaupunkielämää kuvaavia töitä. Padegs teki myös muotokuvia Knut Hamsunin kirjallisuuden hahmoista. Hän kuoli tuberkuloosiin 28-vuotiaana.[1]
Padegsin taide oli pitkään piilossa yleisöltä, mutta vuonna 1981 hänen kunniakseen järjestettiin näyttely Latvian kansallisessa taidemuseossa. Taiteilijan satavuotissyntymäjuhlan kunniaksi siellä järjestettiin vuonna 2011 kaksi Padegsiin keskittynyttä näyttelyä.[1] Vuonna 2015 Varis Piņķis ja Ivo Briedis tekivät Padegsista näytelmän Padegs un Padegs.[4]
Teoksia
- Omakuva , vuodelta 1932.
- Cabaret vuodelta 1935
- Tuntemattomien sotilaiden hautaus vuodelta 1939
Lähteet
Lisää aiheesta
- http://www.gallery.lv/classic/En/Padegs/Default.htm[vanhentunut linkki]
|