Aimo Ajo

Aimo Olavi Ajo (12. kesäkuuta 1932 Lavansaari – 8. lokakuuta 2005) oli suomalainen metsänhoitaja, rovasti, Rovalan työkeskuksen johtaja ja sosialidemokraattien kansanedustaja.

Ajon vanhemmat olivat pursimies Lauri Elias Ajo ja Laina Maria Ryöppönen. Hän pääsi ylioppilaaksi 1952 Kallion yhteiskoulusta Helsingissä ja valmistui Helsingin yliopistosta metsänhoitajaksi 1956. Vuonna 1962 Ajo suoritti teologian kandidaatin tutkinnon ja hänet vihittiin papiksi. Ajo toimi papiston apulaisena Helsingin Malmin seurakunnassa vuosina 1962–1964 ja työkeskus Rovalan johtajana Rovaniemellä 1964–1995. Ajo sai rovastin arvonimen 1986.

Ajo oli SDP:n kansanedustajana 1972–1991 edustaen Lapin läänin vaalipiiriä. Hän oli presidentin valitsijamiehenä vuosien 1978, 1982 ja 1988 presidentinvaaleissa ja oli myös Rovaniemen kaupunginvaltuuston jäsen.

Lähteet

  • Aimo Ajo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • Eduskunta