20 vuotta myöhemmin – live 2000
20 vuotta myöhemmin – live 2000 Hassisen Kone | ||
---|---|---|
Livealbumin tiedot | ||
Äänitetty | kesä 2000 | |
Julkaistu | 2010 | |
Formaatti | CD | |
Tyylilaji | suomirock | |
Levy-yhtiö | Hytinä Records | |
Hassisen Koneen muut julkaisut | ||
Tarjolla tänään Hassisen kone 2000 | 20 vuotta myöhemmin – live 2000 2010 | Jurot nuorisojulkkikset – koko tuotanto, koko tarina 1980–1982 2009 |
20 vuotta myöhemmin – Live 2000 on Hassisen koneen vuonna 2010 julkaistu live-albumi, joka on äänitetty Joensuun Eastpop 2000 -tapahtumassa juhannuksena 2000, jolloin yhtye teki yhden esiintymisen mittaisen comebackin.[1][2] Tuolloin lavalla nähtiin kaikki yhtyeessä vuosina 1979–1982 vaikuttaneet muusikot, lukuun ottamatta Harsoinen teräs -albumilla soittanutta Jukka Ormaa, joka ei ollut paikalla.
Poko Rekords julkaisi konsertin DVD-formaatissa jo vuonna 2001 nimellä Hassisen kone – 20 vuotta myöhemmin. DVD:llä on lisäksi mukana viisi kappaletta, jotka ovat alun perin ilmestyneet Aki Kaurismäen elokuvassa Saimaa-ilmiö vuonna 1981, yhtyeen tarina ja diskografia sekä kuvagalleria.
Kappaleet
- Hassisen kone
- Iloisesti Hammondilla
- Täältä tullaan Venäjä
- Rock ehkäisyvälineitä vastaan
- Syöksylaskijoita kaikki tyynni
- Reippaina käymme rekkain alle
- Rappiolla
- Jurot nuorisojulkkikset
- Jeesus tulee
- Oikeus on voittanut taas
- Uhrisavua
- Odotat!?
- Tällä tiellä
- Harsoinen teräs
- Levottomat jalat
- Muoviruusuja omenapuissa
- Paskan suggeroiva vaikutus
Kokoonpanot
- Yhtye
- Ismo Alanko – laulu, kitara, piano
- Harri Kinnunen – rummut
- Jussi Kinnunen – basso, taustalaulu
- Reijo Heiskanen – kitara, taustalaulu
- Vierailevat muusikot
- Safka Pekkonen – urut (kappaleet 15 ja 16), kosketinsoittimet (kappaleet 13 ja 14), taustalaulu
- Antti Seppo – saksofoni (kappaleet 15 ja 16)
- Hannu Porkka – ksylofoni (kappaleet 14 ja 16), tamburiini (kappale 16)
Lähteet
Aiheesta muualla
- 20 vuotta myöhemmin – live 2000 discogs.com -sivustolla
|
---|
Studioalbumit | Täältä tullaan Venäjä • Rumat sävelet • Harsoinen teräs • High Tension Wire |
---|---|
Kokoelmat | 1980–82 • Poko klassikot • Historia 1980–82 • Tarjolla tänään: Hassisen kone • Jurot nuorisojulkkikset – koko tuotanto, koko tarina 1980–1982 • Klassikot |
Livealbumit | Tuuliajolla (eli ballaadeja Saimaalta) • 20 vuotta myöhemmin – live 2000 • 40 vuotta myöhemmin - Ratinan stadion 2022 |
Singlet | Hassisen kone • Rappiolla • Jurot nuorisojulkkikset • On jouluyö, nyt laulaa saa • Hiljaa virtaa veri |
DVD:t | Hassisen Kone - 20 vuotta myöhemmin • Saimaa-ilmiö |
Katso myös |